Ihanaa, kun on ollut kaksi aamua peräkkäin vapaana. On ehtinyt istua alas ja rentoutua.
Aloitan Tilliksen kuulumisilla. Tillinkäinen ruunattiin toukokuun puolessa välissä. Ruunaus tapahtui kotona. Se oli helppo toimenpide, mikä hoitui nopeasti. Tilliksen hampaat tarkastettiin samalla kerralla. Sudenhampaat puskee esiin ja ne poistetaan syksymmällä. Loppuvuodesta olisi tarkoitus mennä myös irtopalakuvauksiin. Tillis on kasvanut todella kovaa vauhtia, joten irtopalariski on aika iso. Veikkaisin, että säkäkorkeus huitelee nyt 160cm tienoilla. Kyllä, vuotias.
Tillis lähti Glitter-tädin kanssa mökille viikko sitten. Hän on niin reipas poika. Siellä se menee käsihevosena pitkin maastoja. Kyllä olen ylpeä, miten rohkea poika hän on!

Tillis ja G mökillä
Kuva: Tuija
Vican kanssa ollaan startattu helppo A:ta. Ihan mukavilla prosenteilla ollaan menty. Yhdet kilpailut on ollut alle 60%, paras tulos tähän mennessä on Ainosta 65%. Ensi viikolla kolme starttia, katsotaan miten ämmien kunto kestää. Raportoin siitä lisää kisojen jälkeen. Muutoin Vican kuntoa on nostettu ja nostetaan edelleen. Hiljalleen laukka alkaa olemaan kootumpaa ja ravi tahdikkaampaa. Myös rentous ja eteenpäin pyrkimys on kasvanut!
Kuva: Saija Laaksonen
Pirre tuli treeniin muutama päivä sitten. Tämä saattaa yllättää, mutta Pirre aloitti laihdutuskuurin ja kunnon kohottamisen. Se on ainakin kuukauden, ellei kahta. Sen kanssa on aina yhtä kiva tehdä töitä. Se on niin yritteliäs pikkuponi!
Jokeri pääsi myös tehotreeniin. Kaksi viikkoa olisi tarkoitus nyt hioa sen taitoja. Tämän jälkeen se lähtee myös mökille maastoilemaan ja lomailemaan. Niin viisas tyyppi. Se oppii todella nopeasti ja kehittyy kovaa vauhtia. Jospa sen kanssa käytäiisiin syksyllä joku kiva helppo B-ohjelma kokeilemassa...
Kuva: Saija Laaksonen
Oppilaiden kanssa on suunniteltu kisoja ja valmennuskuvioita. Manti ja Nalle kävivät vuonohevosten mestaruuksissa ja pärjäsivät siellä todella hienosti! Kyllä saan taas kauden lopussa paukutella henkseleitä. Kehitystä on jo tapahtunut ja kaikki kehittyy tasaisesti, osa jopa aikamoisin loikkauksin.
Glitter-täti
Kuva: Saija Laaksonen