Kuva: Mira Kaukokari
Vica... Kun puhutaan Vicasta voidaan puhua hänestä. Tämä on Tamma, todella isolla t:llä. Luonnetta selittänee sen ranskalainen veri. Eikös ranskalaisia pidetä hieman omahyväisinä? Isänsä on selle francais ja emä hannover. Myös Vica on rodultaan eestin urheiluhevonen, syntynyt vuonna 2006. Näin sen ensimmäisen kerran, kun se oli tullut Suomeen kolmevuotiaana. Se oli niin järkevä ja rauhallinen, tykkäsin siitä, anteeksi Hänestä, jo silloin. Vica muutti talliini vuoden 2014 lopussa, silloin se ei ollut vielä minun.
Kuva: Mira Kaukokari
Vica sairastui ähkyyn lokakuussa 2015, olin aika varma, ettei se selviä siitä. Mutta tämä sisupussi näytti ähkylle, mistä kana pissii ja palasi elävien kirjoihin. Ainakin hetkeksi. Ähkyoireet alkoivat uudelleen. Vican silloinen omistaja oli hankalassa tilanteessa ja koska pidin tästä hevosesta halusin ostaa sen. Olin valmis ottamaan riskin ja katsoa tulisiko siitä vielä hevosta. Vicalla oli ollut myös epämääräistä ontumaa aikaisemmin keväällä ja syksyllä. Se tahditti oikeaa etusta.
Kuva: Mira Kaukokari
Toisestakin ähkystä (tai oireista) selvittiin ja varattiin aika klinikalle. Ontumatutkimuksessa kuvattiin jalat, eikä sieltä löytynyt syytä oireiluun. Ontuminen oli lihasperäistä. Vican koko kroppa oli vaan yksinkertaisesti niin jumissa, ettei liike ollut puhdas. Säännöllisellä hieronnalla, suunnitelmallisella kuntoutuksella, sopivilla varusteilla ja oikeanlaisella ruokinnalla Vica alkoi kuntoutumaan. Marraskuu kävelytettiin, klinikka oli joulukuun alussa, jolloin saatiin lupa alkaa pikkuhiljaa kohottamaan kuntoa. Joulukuu meni kevyesti jumpaten ja rasituksen kestoa pidentäen.
Kuva: Mira Kaukokari
Vican pitkäaikainen vuokraaja Iiris oli isona apuna kuntoutuksessa (kiitos vielä siitä <3 ). Toukokuussa aloimme käymään Anne-Mari Pekosen valmennuksissa ja Vica alkoikin edistyä valtavin harppauksin. Ilman Anne-Maria emme olisi näin pitkällä. Kun aloitimme treenit, Vica muistutti lähinnä vesikauhuista kanaa. Kun jokin asia alkoi Hänestä tuntumaan vaikealta tai hankalalta pää nousi kattoon ja selkä hävisi niin, että maha melkein osui maahan. Sanon näitä ihan vaan kanakohtauksiksi. Alkuun näitä oli melko usein, tänä päivänä enää hetkittäin, eikä välttämättä edes joka kerta.
Kuva: Mira Kaukokari
Syksyllä ehdimme startata kolmet harjoituskilpailut luokassa heB:3. Ensimmäinen rata taisi olla 63%, mutta tuomari oli aika myötämielinen ja tulimme toisiksi. Toinen rata oli aikamoinen näytös, siellä nähtiin myös kanakohtaus. Hän ei ymmärtänyt vasenta laukannostoa ja ahdistui. Saatiin armollisesti karvan verran yli 60%. Toisista kisoista saatiin muistaakseni 62% ja vähän päälle. Kolmanteen suoritukseen olin jo ihan tyytyväinen, tosin prosentteihin olin pettynyt. Ensi kaudella toivottavasti päästään 2-tasolla starttaamaan helppoa B:tä ja A:ta. Tavoitteet ovat yli 70 prosentissa.
Kuva: Mira Kaukokari
Palatakseni vielä Hänen ratsastettavuuteensa. Se ei ole hyvä. Vaikka se on jo paljon parempi, kuin alussa niin vielä ollaan kyllä alkutekijöissä. Vicahan ei alkuun reagoinut pohkeeseen mitenkään. Nykyään se on paljon herkempi jalalle ja istunnalle. Istuntaan se on vastannut melko hyvin koko ajan. Tuntumasta suuhun ei ollut puhettakaan. Se on saatu jotenkin kuntoon vasta viimeisen kuukauden aikana. Tämä on aika ovela tamma, joka huijaa ohjat ratsastajalta, mikäli se sallitaan.
Kuva: Mira Kaukokari
Vica rakastaa esteitä. Metriset ei vielä tunnu missään. Olen hypännyt Vicalla kerran (kuva yllä). Hyppääminen ei oikein ole se minun juttu. Olen jättänyt tuon hauskanpidon Iirikselle. Vica ja Iiris ovatkin käyneet muutamat 80cm kisat. Vielä vaaditaan treeniä, mutta nämä kaksi ovat ratsukkona kehittyneet valtavasti ja olenkin heistä todella ylpeä! Kyllä, otan tässä kohtaa myös kunniaa itselleni. Iiriksen kanssa olemme tehneet töitä Vican eteen noin parin vuoden ajan. Jospa ensi kesänä tai syksynä saataisiin eka metrin rata alle? Tavoitetta ainakin on!
Kuva vasemmalla on marraskuun
alusta. Karva oli samea ja sen ilmekin oli surullinen. Oikealla tammikuulta, muutos jo huomattavissa! Alla kuva 1.10.2016 harjoituskisoista. Karva kiiltää ja silmät ovat taas kirkkaat.
Kuva: Mira Kaukokari
On se vaan pirun hieno!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti