Pirjo-Irmeli

Pirjo-Irmeli, eli Pirre, saapui taas leirille. Pirre on Millan, eli meidän kengittäjän, tyttären poni.

Tästä lähdettiin liikkeelle

Pirre oli hieman tuhma poni, kun se saapui Millalle reilu vuosi sitten. Se hyppi pystyyn, pysähteli, pukitteli, rynni. Milla soitti ja ilmoitti, että tästä pitää tehdä lastenponi. Aaaasia kunnossa. Mutta niin kuin usein ponitammat, tämäkin on erittäin viisas. Se oppi hyvin nopeasti, sekä hyvässä että pahassa. Sille oppiminen on todella helppoa.

Ei se kauaa kysellyt (eipä jääty kyselemäänkään)

Vuosi sitten selkäännousu oli yhtä pyörimistä ja säätämistä, laukassa se painoi pään alas, nosti selän ylös ja meni sellaista keinuhevoslaukkaa, huonossa merkityksessä. Se ei siis varsinaisesti pukittanut, muttei myöskään toivonut ratsastajan pysyvän kyydissä. Noista päästiin kyllä nopeasti eroon, nykyään se jopa tuntui tykkäävän työnteosta.

Pirre oli viime kesänä kuukauden verran luonani tehotreenissä. Opeteltiin ihan todella perusjuttuja. Selkäännousua, siirtymisiä, asettumista... Koska en ole mikään superkääpiö teen harjoituksia paljon maastakäsin, pikkanen poni kuitenkin kyseessä. Pirre saatiin myös hoikistumaan melkoisesti, se näytti jopa ihan sporttiselta. Sain Pirren hyvään vaiheeseen, mistä oli helppo jatkaa sen kanssa kotitallilla. Käytiinhän me starttaamassa parit estekilpailutkin! Salla 6v yhdessä poninsa 6v kanssa. Oli kyllä mahtavaa.

Kuva: Milla Haapalainen

Nyt Pirre on ollut taas kuukauden päivät oppimassa lisää. Avot ja väistöt sujuu tost noi vaa! Se pysyy hienosti tuntumalla ja nyt opetellaan laukanvaihtoja sekä sulkuja, ei hullummin seitsemän vuotiaalta pikkuponilta. On se kyllä upea tapaus. Ja nyt voidaan jo puhua lastenponista. Eiköhän me Sallan ja Pirren kanssa tälläkin kaudella ehditä vielä jossain kisoissa pyörähtämään, saa tulla ihastelemaan.

Varsan ensimmäinen vuolukin oli! Hän käyttäytyi niin hienosti. On se kyllä mahtava tyyppi. Heinäkuun Diva ja Tillinkäinen viettävät laitumella Vihdissä parin muun tamman ja varsan kanssa.

Pahoittelen huonolaatuisia kuvia, vaan kun on tuo kivikauden aikainen puhelin ollut vaan mukana niin ei voi vaatia parempia. Lupaan käyttää oikeaa kameraa ahkerammin! Sunnuntaina Vican kanssa taas vääntämää vanhaa tuttua helppo B:3 rataa.

Paluu arkeen

Kuva: Saija Laaksonen

Aikamoista uuteen arkeen opettelua ollut nämä pari viikkoa. Olen aikaisemminkin ollut tekemisissä varsojen kanssa, mutta ensimmäinen oma on aina ensimmäinen oma. Pikku-ukkelia on moni käynyt ihastelemassa. Varsalla ei vielä ole lempinimeä, mutta eiköhän sekin tässä ala muodostumaan. Vielä siitä puhutaan vauvana, varsana, ipnana... Teen sillekin oman esittelysivun.

Kuva: Saija Laaksonen

On ollut mahtavaa päästä seuraamaan tuon pienen elämän alkua. Miten nopeasti se onkaan kehittynyt! Pienestä heiveröisesti pitkäjalasta on tullut jäntevä ja terhakka varsa. Sillä on todella pitkät jalat, saa nähdä kuinka iso siitä tulee. Minähän siis tilasin tumman, raamikkaan ja elegantin tamman, mutta mitä sieltä tulikaan! Ori, mikä on pelkkää jalkaa. Kaula toivottavasti hieman venyy, mutta näyttää siltä, että Divan lyhyt kaula periytyi. Liikkeistä on vielä vaikea sanoa, kun löytyy vain kaksi vaihetta: täysiä tai paikoillaan.

Kuva: Veera Kopakkala

Varsa on luonteeltaan rohkea, jopa röyhkeä. Se tulee reippaasti tervehtimään ihmisiä, ihan syliin asti. Hampaiden tulo aiheuttaa selkeästi puremistarvetta. Heinän ja Divan ruokia pitää maistella. Saijan tuoma narupallo on myös mahtava leikkikalu. Riimunlaitto sujuu kuin vanhalta tekijältä. Varsa siis talutetaan yhdessä Divan kanssa paikasta A paikkaan B. Niin rohkea se on, että lähtee helposti seikkailemaan.

Kuva: Veera Kopakkala

Diva on loistava äiti. Ensimmäiset pari päivää Diva piti varsan koko ajan vierellään. Huoli oli kova, jos varsa pääsi näköpiiristä pois. Pihalle meneminenkin oli hieman haastavaa, kun varsa meinasi jäädä jälkeen. Varsan juostessa kentällä myös Diva juoksi perässä. Hörisi ja jutteli, jos varsa meni sen mielestä liian kauas. Nyt varsa saa jo tehdä itekseenkin asioita (juosta ympäri tarhaa tai kenttää). Varsakiimakin oli jo. Diva, tuo vanha lortto. Tarjosi itseään kyllä kaikille. Noin voimakasta kiimaa en ole sillä nähnytkään. Silloin se päästi myös varsan tutustumaan muihin hevosiin. Kiiman loputtua, kuri palautui. Se on Divan lapsi, eikä muilla ole sen luokse asiaa.

Kuva: Saija Laaksonen

Siinä nyt Divan ja vauvan kuulumiset pääpiirteittäin. Itsehän nukuin 12 yötä tallilla, retkisängyllä. Olen liian vanha sellaisessa nukkumiseen. Selkä meni siitä lukkoon. Niin lukkoon, että suorassa käveleminen tuntui pahalta. Onneksi hieroja sai krampissa olleet lihakset rentoutumaan ja rangasta kuuluikui iloinen POKS. Sinne menivät selkäkivut.

Käytiin viime sunnuntaina Vican kanssa JRS:n järjestämissä 2-tason kisoissa. Verryttelykenttä oli liian pehmeä. Se imi kaiken liikkeen, radan pohja oli kyllä hyvä. Vica oli muutenkin todella väsynyt, ei kyllä ollut normaalilla suoritustasollaan. Ja se näkyi kyllä radalla. Laukassa tiputti raville, oikea laukka oli ihan kamalaa... Saatiin siitä huolimatta 62,614%. Tasaista suorittamista siis. Seuraavat kisat onkin 17.6. naapuritallilla. Oli kiva päästä starttaamaan ensimmäiset 2-tason kilpailut. Hyvillä mielin jatketaan!

Pirre is back! Sen edistymisestä lisää seuraavassa kirjoituksessa.