Paluu arkeen

Kuva: Saija Laaksonen

Aikamoista uuteen arkeen opettelua ollut nämä pari viikkoa. Olen aikaisemminkin ollut tekemisissä varsojen kanssa, mutta ensimmäinen oma on aina ensimmäinen oma. Pikku-ukkelia on moni käynyt ihastelemassa. Varsalla ei vielä ole lempinimeä, mutta eiköhän sekin tässä ala muodostumaan. Vielä siitä puhutaan vauvana, varsana, ipnana... Teen sillekin oman esittelysivun.

Kuva: Saija Laaksonen

On ollut mahtavaa päästä seuraamaan tuon pienen elämän alkua. Miten nopeasti se onkaan kehittynyt! Pienestä heiveröisesti pitkäjalasta on tullut jäntevä ja terhakka varsa. Sillä on todella pitkät jalat, saa nähdä kuinka iso siitä tulee. Minähän siis tilasin tumman, raamikkaan ja elegantin tamman, mutta mitä sieltä tulikaan! Ori, mikä on pelkkää jalkaa. Kaula toivottavasti hieman venyy, mutta näyttää siltä, että Divan lyhyt kaula periytyi. Liikkeistä on vielä vaikea sanoa, kun löytyy vain kaksi vaihetta: täysiä tai paikoillaan.

Kuva: Veera Kopakkala

Varsa on luonteeltaan rohkea, jopa röyhkeä. Se tulee reippaasti tervehtimään ihmisiä, ihan syliin asti. Hampaiden tulo aiheuttaa selkeästi puremistarvetta. Heinän ja Divan ruokia pitää maistella. Saijan tuoma narupallo on myös mahtava leikkikalu. Riimunlaitto sujuu kuin vanhalta tekijältä. Varsa siis talutetaan yhdessä Divan kanssa paikasta A paikkaan B. Niin rohkea se on, että lähtee helposti seikkailemaan.

Kuva: Veera Kopakkala

Diva on loistava äiti. Ensimmäiset pari päivää Diva piti varsan koko ajan vierellään. Huoli oli kova, jos varsa pääsi näköpiiristä pois. Pihalle meneminenkin oli hieman haastavaa, kun varsa meinasi jäädä jälkeen. Varsan juostessa kentällä myös Diva juoksi perässä. Hörisi ja jutteli, jos varsa meni sen mielestä liian kauas. Nyt varsa saa jo tehdä itekseenkin asioita (juosta ympäri tarhaa tai kenttää). Varsakiimakin oli jo. Diva, tuo vanha lortto. Tarjosi itseään kyllä kaikille. Noin voimakasta kiimaa en ole sillä nähnytkään. Silloin se päästi myös varsan tutustumaan muihin hevosiin. Kiiman loputtua, kuri palautui. Se on Divan lapsi, eikä muilla ole sen luokse asiaa.

Kuva: Saija Laaksonen

Siinä nyt Divan ja vauvan kuulumiset pääpiirteittäin. Itsehän nukuin 12 yötä tallilla, retkisängyllä. Olen liian vanha sellaisessa nukkumiseen. Selkä meni siitä lukkoon. Niin lukkoon, että suorassa käveleminen tuntui pahalta. Onneksi hieroja sai krampissa olleet lihakset rentoutumaan ja rangasta kuuluikui iloinen POKS. Sinne menivät selkäkivut.

Käytiin viime sunnuntaina Vican kanssa JRS:n järjestämissä 2-tason kisoissa. Verryttelykenttä oli liian pehmeä. Se imi kaiken liikkeen, radan pohja oli kyllä hyvä. Vica oli muutenkin todella väsynyt, ei kyllä ollut normaalilla suoritustasollaan. Ja se näkyi kyllä radalla. Laukassa tiputti raville, oikea laukka oli ihan kamalaa... Saatiin siitä huolimatta 62,614%. Tasaista suorittamista siis. Seuraavat kisat onkin 17.6. naapuritallilla. Oli kiva päästä starttaamaan ensimmäiset 2-tason kilpailut. Hyvillä mielin jatketaan!

Pirre is back! Sen edistymisestä lisää seuraavassa kirjoituksessa.