tiistai 15. elokuuta 2017

Kehitystä

Valmennus!

Anne-Mari tuli meille viime torstaina pitkästä aikaa. Voi pojat, miten onkin ollut ikävä kouluvalmennusta ja neuvoja. Hiki virtasi! Keskityttiin ravin tahtiin ja suoruuteen. Vica oli upea. Se selkeästi esitti, miten hienosti on kehittynyt. Etuosa nousi, takaosa polki, selkä pysyi ylhänä ja muoto oli jo melko korkea. Olin todella haltioissani. Sovittiin seuraava valmennus sunnuntaille.

Sunnuntaina ravi ei ollut ihan niin näyttävää, mutta laukkaa saatiin todella hyvin koottua ja pyörimään! Ongelma on lähinnä minun hitauteni. Hullua, että tunnen, kun Vican selkä laskeutuu ja laukka tipahtaa raville (tämä tapahtuu noin sadasosasekunnissa), mutta aivoni ei käske reagoimaan asiaan. Vaikka pitäisi tietysti auttaa selkä takaisin ylös ja laukka jatkumaan. 

Maanantaina käytiin metsäretkellä

Ratsastin Vican tänään aamupäivällä. Meinasin tirauttaa kyyneleen, koska tunsin suurta ylpeyttä. Niinkin yksinkertainen asia, kuin laukkalävistäjällä siirtyminen raviin. Tänään se onnistui. Sitä on jankattu ja jankattu. Tamman laukka oli tänään todella hyvä, siis TODELLA. Harmittaa, ettei siitä ole videoita tai kuvia. Huomenna toivottavasti saan muutaman kuvan treeneistä.

Käytiin sunnuntaina Iiriksen kanssa moikkaamassa Divaa ja Tillistä. Varsa on kasvanut todella paljon! Kaikki alla olevat kuvat ovat Iiriksen ottamia.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti