Vica vuosi sitten
Aloittaminen monessa tapauksessa on se vaikein asia. Ahdistaa. Ulkona sataa ämmiä ja tuulee ukkoja, ei halua hakea hevosta tarhasta ratsastusta varten. Epätoivo iskee ja usko itseensä on hukassa. Kenttäkin on liukas, joten joutunet lähteä maastoon. Hyi. Vielä kylmempi. Aivan sama paljonko on päällä, kylmä tulee kuitenkin ja se tunkeutuu luihin ja ytimiin. Tässä kohdassa annan suuren kunnianosoituksen kaikille niille vanhemmille, jotka hytisevät kentän reunalla, lasten rallattaessa poneillaan.
Erittäin hyvä syy vihata talvea...
Päätät kuitenkin puskea tuulta vasten ja hakea sen hevosen sisälle. Aivan sama. Puret hammasta. Haet riimun ja narun, astut pihalle ja meinaat lentää perseellesi ensimmäisen kerran. Sitten toisen ja ehkä vielä kolmannenkin. Pääset hevosesi luokse ja huomaat, että se on harjoittanut kevätjuhlaliikkeitä. Jalassa on taas hokinpolkema. Jes. Pujotat riimun sen päähän ja lähdet taluttamaan sitä talliin. Meinaat lentää taas komeassa kaaressa. Pääset kuitenkin hevosesi kanssa talliin ehjänä, ehkä tämä ei sittenkään ole niin kamalaa? Psyykkaat itseäsi, sä selviät, sä hoidat tän homman.
Kun se punainen viirupää katsoo lempeästi... Se tahtoo jotain hyvää.
Harjaat hevostasi, se joko tekee jotain aivan hulvatonta tai vain katsoo sinua lempeästi. Se nuuhkaisee kasvojasi ja laskee päänsä lähellesi. Laitat sille vain suitset päähän ja käytte kävelyllä. Nautit yhdessäolosta. Tunnet suunnatonta iloa ja helpotusta. Tunnet itsesi voittajaksi, sä teit tämän kaiken. Ja sietääkin tuntea.
Käytiinpäs kävelyllä. Talvi: up yours!
Ystävät ja kylänmiehet. Tätä tarvitsee jaksaa enää kuukausi ja sitten alkaa taas se kiva vaihe tässä harrastamisessa. On valoisaa, ilma lämpenee ja kaikki tuntuu paljon helpommalta. Te pystytte tähän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti