Kiitos vuodesta 2017

Vuosi lähenee loppuaan ja ajattelin käydä kulunutta vuotta läpi. Tähänkin vuoteen on mahtunut paljon ja luultavasti olen siitä jo puolet unohtanut. Kyllä. Minulla on vanhusaivot, jotka päättävät säilöä todella oleellista tietoa ja unohtaa sitten ne oikeasti tärkeät asiat. Onneksi kalenteri helpottaa elämää.

ASIAAN.

Yksi tämän vuoden suurimmista hetkistä oli Pikku-Tillinkäisen syntymä. Siitä aika ahkerasti päivitinkin. Nukuin kaksi viikkoa tallissa hetekalla. Sain selkäni pahasti jumiin, mutta oli se sen arvoista! Näin ensimmäisen oman kasvattini syntymän. Upea hetki. Haluan edelleen kiittää naapurin kätilöä, Nooraa. Nooran avulla taisin pysyä kutakuinkin kasassa, enkä hermostunut kovin pahasti, kun Diva ei meinannutkaan päästää imemään. Tästä tilanteesta onneksi selvittiin.

Diva ja Tillis viettivät kesällä kaksi kuukautta Krevolan Tilalla, Marian valvovan silmän alla. Toki kävin siellä myös itsekin katsomassa, miten kovaa vauhtia lapset kasvavat. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun vein oman hevoseni jollekin toiselle hoitoon. Tuntui todella oudolta. Uskon, että laidun on varsalle paras paikka startata elämä. Etenkin, jos siellä on ikäistä seuraa. Tilliksestä onkin kasvanut oikein mallikelpoinen lapsihevonen. Rohkea ja reipas.

Kuva: Veera Kopakkala

 

Kuva: Saija Laaksonen

Tilliksen ollessa viiden kuukauden ikäinen, tuli aika tehdä erittäin raskas päätös. Oli aika päästää Diva taivaslaitumille. Edelleen kyyneleet pyrkivät kostuttamaan silmät, kun ajattelen Divaa. Tiedän, että se oli ainoa oikea ratkaisu, enkä koe tarvetta alkaa asiaa tässä enempää puimaan. Vieroitus oli aloitettu jo hyvissä ajoin, mutta olihan se järkytys pienelle varsalle, kun äiti ei enää vastannut huutoihin. Tilliksen kaveriksi muutti Vinski. Onneksi! Vinski varmasti helpotti erosta koituvaa stressiä. Nyt ne ovat melko erottamattomia kaveruksia. Saa nähdä, mikä itku siitä seuraa, kun Vinski lähtee. Olen vielä toistaiseksi pystynyt vakuuttamaan itselleni, etten tarvitse ponia. Huom toistaiseksi.

Kuva: Mira Kaukokari

Viimeinen retki

Vican kanssa päästiin, kuin päästiinkin kauden tavoitteeseen! Helppo A:sta saatiin tulokset. Vaikka nyt itse sanonkin, niin mielestäni ollaan onnistuttu hienosti. Vuodessa noustu puskasta A:han. Tästä aivan valtava kiitos kuuluu koutsillemme! Olen saanut häneltä valtavasti tukea ja kannustusta. Hän on jaksanut uskoa meihin. Lähtökohta ei ollut kummoinen, enkä alunperinkään ollut ajatellut, että Vicasta saataisiin oikeasti kouluhevonen kuorittua. Seuraavan kauden tavoite on myös asetettu. Startti Vaativa B:ssä. Toivon todella, että päästään sinne! Odotan jo kisakauden alkua.

Kuva: Saija Laaksonen

Valmennettavistani olen erittäin ylpeä! Moni täti on ylittänyt itsensä, junnut pärjänneet hienosti kisoissa ja mitä kaikkea! Varokaa vaan, seuraavalla kaudella tavoitteet myös heidän kanssaan ovat korkealla! Se vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä (valmennettavilta siis), mutta on sen arvoista. Myös projekti Jokeri on edistynyt hyvin. Sen kanssa toivottavasti päästään myös parit kinkerit starttaamaan.

Niin. Ja mentiin Kimin kanssa kihloihin. Kai se tarkoittaa, että on löytänyt jonkun tarpeeksi hullun, joka jaksaa tätä mun harrastamista. Kimi osaa kannustaa. Hän muun muassa kehui suoritustani suklaansyönnissä, vetäsin naamariin ennätysajassa konvehtirasian. Ihana mies.

Uudenvuodenlupaukseni on pitää parempaa huolta kehostani. Olen sentään säännöllisesti käynyt hierojalla hoitamassa lihaksia, mutta se syöminen. Ehkä melkein 30-vuotiaana olisi jo hyvä osata syödä oikein. Varasin siis hieroja-ravitsemusterapautti Tiialta ajan. Hänen kanssaan tehdään suunnitelma ruokavaliosta, mitä alan noudattamaan. Lupaan myös ratsastaa enemmän. Kannattaa tehdä vain sellaisia lupauksia, mitä voi noudattaa.

Tämäkin vuosi oli hieno. Kiitos kaikki mukana olleet ystävät ja kylänmiehet. Saako enää sanoa kylänmiehet? Pitääkö sanoa kylähenkilöt? Ainiin, tää on minun blogi, kirjotan, mitä tykkään!

Kiitos!

💜 Annika

Kuva: Saija Laaksonen

Viisi päivää myöhemmin

Vican kyydissä käyty.

Tarjolla vain huonoja kännykkäkuvia

Kävin siis jo eilen. Kaikki askellajit läpi ilman kiukuttelua! Aika kevyesti ja varovasti mentiin. Lähinnä tunnustelua, että miltä se liikkuminen nyt oikein tuntuu. Tuo tamma saa minussa niin paljon erilaisia tunteita ja tuntemuksia aikaan, ettei arvaisi. Taas teki mieli alkaa pillittämään, kun laukatkin nousi niin helposti.

Vica topattuna. Taidan olla tuntemistani ihmisistä vainoharhaisin loimittaja.

Mutta minä sentään tunnustan sen

Tänään käytiin pellolla kävelemässä ja vähän ravailtiin kentällä. Pakko malttaa nyt ottaa rauhassa, mutta eiköhän me jo parin viikon sisällä olla ihan tosissaan back in business. Vican muuttokin lähestyy kovaa vauhtia!

Lapsetkin pääsivät kokeilemaan irtohyppyjä. Laitettiin aattona Hetan kanssa niille yksi minieste ja kuja. Saivat harjoitella sinne menoa ja jalkojen nostamista. Tillinkäisellä oli hauskaa, se keksi jossain vaiheessa mennä estettä edestakaisin. Toivottavasti saan siitä myöhemmin myös kuvia lisättyä tänne. Veera sattui olemaan tallilla samaan aikaan kameran kanssa. Minun luona hevoset joutuvat tottumaan erilaisiin asioihin. Muun muassa pressuihin ja sateenvarjoihin. Ei sitä koskaan tiedä, mitä kisapaikalla voi tulla vastaan. Tai maastossa.

Lapsien treenihommia parin viikon takaa

Joululahjasaldo oli myös oikeinkin mainio! Jouluaattoilta meni rauhallisissa tunnelmissa Kimin vanhemmilla. Hevosethan eivät sitä ymmärrä, että on pyhä. Niiden rutiinit eivät poikenneet normista tänäkään jouluna. Uudenvuodenaattona ne tulevat jo iltapäiväheiniksi sisälle, ettei kukaan saa hepuleita raketeista. Pian on tämäkin vuosi paketissa! 

Maanantaitumut

Kai sitä voi hieman huokaista helpotuksesta, kun eläinlääkäri ei ainakaan jaloista löytänyt huomautettavaa. Selkä tosin oli jumissa. Onneksi Iiris oli mukana niin sain hänelle purkaa ajatuksia ja mietteitä. Kamalaa, miten sitä alkaakin heti ajattelemaan kaikista pahinta.

Kuva: Iiris

Käytiin siis eilen maanantaina 18. päivä Husön Ratsastuskeskuksessa  Eike Tiehmannin luona. Hän katsoi Vican liikkeessä ja kopeloi läpi. Teki siis ontumatutkimuksen. Liikkeessä ei ollut jalkojen osalta moitittavaa, mutta selkä ei regoinut ärsykkeisiin normaalisti. Vican selkä pestiin kunnolla ja se sai rauhoituksen, eli ammattilaisen ottein otti pikku maanantaikännin. Selkä piikitettiin monesta eri kohdasta. 

Hoito-ohjeiksi saatiin viisi päivää liinan päässä olemista ja sitten palauttaminen takaisin treeniin. Katsotaan siis, miten akka lähtee pelittämään! Toivon todella, että kyse oli vain jumisesta selästä, eikä mistään piilevästä ongelmasta, mikä säteilee selkään. Noooooooh, en jossittele tämän enempää. Nyt odotellaan ja valmistaudutaan kuun lopussa tapahtuvaan muuttoon Lahaan! Mikäli rahat riittävät niin Vica saa heti vesikävelymattotreenin.

Maltti on valttia. VMP.

Niinhän sitä sanotaan. Olen ollut kaksi viikkoa, kuin kissa pistoksissa. Ahdistaa ja turhauttaa. Hinku päästä treenaamaan Vican kanssa on aivan ylitsevuotava.

Vica on nyt pari viikkoa ollut taas epämääräinen. Välillä selkeästi epäpuhdas liikkeessä, toisinaan taas hyvä. Se liikkuu mielellään, mutta välttelee tiettyjä tehtäviä. Välillä jopa suoraan kulkeminen on työlästä. Laukka on ollut sille hankalaa, niin itsenäisesti kuin ratsastajan kanssa. Joinain päivinä se laukkaa hyvin ja toisina ei ollenkaan. En ole pakottanut sitä nyt mihinkään tiettyyn muottiin vaan on menty sen mukaan, mikä on sille ollut mieleistä.

Ekat harkkakisat 1.10.16

Huomenna mennään kuulemaan eläinlääkärin mielipide. Saa nähdä, mitä sieltä löytyy. Pahinta olisi se, ettei mitään konkreettista löydy. Mysteerivaivat ovat kaikista hankalimpia. Omat spekulaatiot ovat pyörineet mahahaavan, ylirasituksen, oikean olkapään ja oikean kintereen ympärillä.

Treenit kesällä

Ollaan jo niin lähellä vaativia luokkia. Ja ei. Kisat eivät ole minulle se suurin asia. Minulle tärkeintä on saada tuo tamma kuntoon. Minä pidän kilpailemisesta ja tahdon, että kilpakumppanini on siinä pisteessä, että sille suorittaminen on helppoa. Vicalle se on yksi lysti käydäänkö kisoissa vai ei.
Ja mikäli Vica ei kestä kilpahevosen elämää se jää harrastehevoseksi. Harrastakoot esteitä Iiriksen kanssa. Niistä se ainakin tykkää. Mikäli se jää harrastekaveriksi se saa myös ryhtyä äidiksi. Paljon vaihtoehtoja. Olen ollut todella etuoikeutettu, kun olen saanut omistaa hienoja tammoja. Vaikka Vican suku ei ole mikään upea ja mahtava niin kyllä haluan myös Vicasta saada varsan. Isäkin on jo mietittynä.

Onneksi huomenna saan kuulla eläinlääkärin mielipiteen ja toivon todella, että joku syy tälle käytökselle löytyy. Pitäkää peukkuja!

"Minä tyrkytän sinulle kaikkea, mitä ikinä keksitkin pelätä..."

Pardon my french

Paskaa.

Paskaa on niin monenlaista. Toisinaan se on löysää ja vetelää niin kuin säät ovat olleet lähikuukausina. Joka paikka ui. Ja tämähän on tietysti tallinpitäjän vika. Minun pitäisi pystyä hallitsemaan näitä luonnonvoimia ja ilmastonmuutosta, jotta tarhat pysyisivät kunnossa. Kenttäkin on päässyt jäätymään liian kovaksi, koska hiekka ei jaksa enää läpäistä tuota vesimäärää.

Välillä ihmisten suusta valuu tätä löysää ulostetta. Se on lähinnä valitusta säästä ja siitä, miten on märkää ja mutaista. Aika harmitonta vikinää siis. Tarpeeksi kauan, kun tälläinen märinä jatkuu se saattaa kulminoitua niin sanotusti varpusparveksi. Se vaan törähtää ja leviää joka paikkaan. Sillon ei kenelläkään ole kivaa. Yksi jauhaa tarpeeksi kauan jostain häntä ärsyttävästä epäkohdasta, niin eikös joku toinen ymmärrä tarttua tähän ja PIFF! Sotku on valmis. Yhdessä märistään kaikki hetki samasta asiasta, kunnes muistetaan, ettei kaikki ole oikeasti paskaa, esimerkiksi pissa!

Kuva: Google

Laittaisin haamupaskan ja kovan paskan samaan kategoriaan. Haamussa vaan erona se, ettei mitään syytä paskanjauhamiseen todellisuudessa ole. Jos nyt siis kyse on puhumisen haamupaskasta. Todellinen fyysinen haamupaska saattaa olla jo merkki jostain fyysisestä harhauulosta ja luultavasti tarvitset lääkärin konsultaatiota asiasta. Kovaa paskaa joutuu hetken päkistämään pihalle. Sitä miettii ja miettii, kunnes asia joko ratkeaa itsekseen tai ottamalla asian puheeksi. Suosittelen. Mikäli joku asia kaivertaa mieltä, on siitä syytä puhua jollekin. Ja nimenomaan jollekin sellaiselle, joka voi asialle tehdä jotain.

Olen varma, että kaikki puhuvat paskaa jonkin verran. Uskon, että enimmäkseen se on oman pahanolon purkausta tai rakkaudella tapahtuvaa taivastelua asiasta. Tiedän, että esimerkiksi minusta puhutaan jatkuvasti omalla tallilla, osa rakkaudella ja osa silkkaa pelkkää paskaa. Usein kuulen näistä keskusteluista kolmannelta osapuolelta. Onneksi. Koska minä en ole ajatustenlukija ja on aivan mahdotonta miellyttää kaikkia. Enkä kyllä usko, että kaikkia on mitenkään mahdollista miellyttää.

Itse jauhan aika paljon kaikkea. Mietin ja pohdin ja tahdon kuulla muiden mielipiteen asiasta. Kyllä, kysyn mielipidettä, jos sellaisen haluan. Yleensä niitä kyllä saa kysymättäkin. Ei pidä loukkaantua, jos en siitä välitä.

Kiitos ja kummarrus. Kyllä helpotti päkistää tämä paska ulos sisuksista!