maanantai 12. helmikuuta 2018

Valmennus

Meillä oli eilen Vican kanssa pitkästä aikaa valmennus. Taukoa tuli hammasvaivaepäilyjen ja koutsin Hollannin retken vuoksi. Eihän tässä oikeasti ollut, kuin pari viikkoa väliä, mutta tuntui aika pitkältä ajalta. Kisakauden startin lähestyessä valmennuskerrat tuplaantuu. Vica on ollut parhaimillaan, kun ollaan päästy kahdesti viikossa valvovan silmän alle.

Kuva: Saija Laaksonen

Saija oli meitä eilen kuvaamassa ja oli kiva kuulla myös häneltä, että tekeminen näytti helpolta. Ei mitään ylimääräisiä kanakohtauksia, tasaista suorittamista. JES! Ollaan siis jotain saatu aikaan. Tekeminen helpottuu koko ajan, kun Vica saa voimaa. Ei ole helppoa kulkea minuutti tolkulla koottuna. Vaati aika hitokseen paljon lihasta. Oikotietä onneen ei ole.

Suunnitelin myös osallistuvani seuraavaan Anna Blomgrenin valmennukseen, mikäli siellä on tilaa. Katsotaan toteutuuko suunnitelmat.

Kuva: Saija Laaksonen

Tällä viikolla onkin myös Jokerin kanssa enemmän hommia. Siitä vielä myöhemmin lisää! Mantan kunto on noussut huomattavasti. Kyllä tuo pellolla hangessa työskentely on tehokasta. Siellä aloitettiin myös Joken kanssa tämä viiden päivän ratsutusputki. Ylimääräiset höngät pois niin jaksaa paremmin keskittyä työntekoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti