Diva synnytti neljän aikaa aamuyöllä terveen pienen pojan!
Kerron lisää, kunhan olen saanut ajatukset kerättyä.
perjantai 26. toukokuuta 2017
torstai 25. toukokuuta 2017
Kääk, nyt jännittää!
Vihdoinkin jotain konkreettista!
Diva oli päivällä hieman levoton ulkona ja se ilmaisikin aika nopeasti ja selkeästi haluavansa sisälle. Divan pyyntöä on aika vaikea ohittaa. Se norkoillee portilla ja komentaa luokseen. Sen komennus ei vaan ole kaikkien mielestä kovin toimiva. Sen korvat painuu niskaan ja alkaa vimmattu pään heiluttaminen. Se näyttää hieman närkästyneeltä ja tuohtuneelta, kun aina sitä palvelusväkeä saa olla odottamassa...
Otin Divan siis sisälle neljän aikaa ja kun seitsemän aikaa kävin sitä vilkaisemassa oli nisien päihin ilmestynyt vahatipat, vihdoinkin!!
Diva oli päivällä hieman levoton ulkona ja se ilmaisikin aika nopeasti ja selkeästi haluavansa sisälle. Divan pyyntöä on aika vaikea ohittaa. Se norkoillee portilla ja komentaa luokseen. Sen komennus ei vaan ole kaikkien mielestä kovin toimiva. Sen korvat painuu niskaan ja alkaa vimmattu pään heiluttaminen. Se näyttää hieman närkästyneeltä ja tuohtuneelta, kun aina sitä palvelusväkeä saa olla odottamassa...
Otin Divan siis sisälle neljän aikaa ja kun seitsemän aikaa kävin sitä vilkaisemassa oli nisien päihin ilmestynyt vahatipat, vihdoinkin!!
Vahatipathan ei vielä ole mikään tae sille, että seuraavana yönä tapahtuu. Synnytyksen käynnistymiseen voi olla aikaa vielä monta vuorokautta, jos huono tuuri käy. Minulle alkaisi kyllä jo riittämään nämä valvomiset. Kummasti sitä sai uutta virtaa ja puhtia, kun tajusin nuo tipat. Olen myös ihan varma, että varsan syntyessä kaikki univelat unohtuu! Todennäköisesti ne iskevät sitten päivän päästä, mutta sitten pääseekin jo normaaliin päivärytmiin takaisin. Sain myös meidän kotitalon naapurista peltoa lainaksi, joten saan Divan ja vauvan ihan viereen vahdittavaksi, kunhan varsalla on tarpeeksi ikää. JEE! Nyt vaan jännitetään syntymää tapahtuvaksi!
tiistai 23. toukokuuta 2017
Yö yhdeksän ja Divan syntymäpäivä
Voisiko se jo syntyä?! Olen nukkunut, valehtelin, en ole juurikaan nukkunut. Olen torkkunut nyt yhdeksän yötä tallilla ja vauvaa ei näy, ei kuulu. Eri tahoilta on tullu kehoitus mennä nukkumaan kotiin, koska "ei se vielä synny!". Sen yön, kun nukun kotona, varsa syntyy. Ei, ei käy. Haluan olla paikalla, kun tämä tapahtuu.
Voisiko tuo tamma olla niin nimensä mukainen diiva, että tekee siitä itselleen syntymäpäivälahjan? Se olisi kyllä mahtavaa. Sen sopisi syntyä siis tämän päivän aikana. Diva saa syntymäpäivänsä kunniaksi omenaa ja porkkanaa. Myös vihreään totuttelu on aloitettu. Se hullun kiilto ja syömisen tahti on kyllä melkoinen!
Hieman kyllä lohduttaa lukea muistakin zombeista, jotka ovat valvoneet tammojensa unta. You hang on there! Pienen ahdisuksen tunteen kyllä loi eräs, joka kertoi tammansa hautoneen 411 vuorokautta. Kääk. Aika epätavallisen pitkä kantoaika tuo onneksi taitaa olla. Eiköhän nämä lämpimät kelit ja tuore vihreä nopeuta nyt näitä asioita. Paree ainakin olisi.
Käytiin Hetan ja Mikelin kanssa maastoesteillä Palomäen tallilla Nurmijärvellä. Kuskia alkuun jännitti, ensimmäinen kerta maastoesteillä. Tietääkseni Mikelilläkään ei ole niitä menty. Ja hienosti meni! On tuo kyllä mahtava pikku-hevonen. Se luo ratsastajalleen itseluottamusta ja varmuutta. Rata oli noin kilometrin mittainen ja aloitettiin tutustumalla siihen. Heta meni sen muutaman kerran ympäri eri askellajeissa.
Voisiko tuo tamma olla niin nimensä mukainen diiva, että tekee siitä itselleen syntymäpäivälahjan? Se olisi kyllä mahtavaa. Sen sopisi syntyä siis tämän päivän aikana. Diva saa syntymäpäivänsä kunniaksi omenaa ja porkkanaa. Myös vihreään totuttelu on aloitettu. Se hullun kiilto ja syömisen tahti on kyllä melkoinen!
Hieman kyllä lohduttaa lukea muistakin zombeista, jotka ovat valvoneet tammojensa unta. You hang on there! Pienen ahdisuksen tunteen kyllä loi eräs, joka kertoi tammansa hautoneen 411 vuorokautta. Kääk. Aika epätavallisen pitkä kantoaika tuo onneksi taitaa olla. Eiköhän nämä lämpimät kelit ja tuore vihreä nopeuta nyt näitä asioita. Paree ainakin olisi.
Käytiin Hetan ja Mikelin kanssa maastoesteillä Palomäen tallilla Nurmijärvellä. Kuskia alkuun jännitti, ensimmäinen kerta maastoesteillä. Tietääkseni Mikelilläkään ei ole niitä menty. Ja hienosti meni! On tuo kyllä mahtava pikku-hevonen. Se luo ratsastajalleen itseluottamusta ja varmuutta. Rata oli noin kilometrin mittainen ja aloitettiin tutustumalla siihen. Heta meni sen muutaman kerran ympäri eri askellajeissa.
Aloitettiin helpoista, matalista tukeista. Hienosti meni! Kuskinkin jännitys alkoi vaihtumaan riemuksi ja meno helpottui.
Hetalla on tavoitteena päästä kisaamaan kenttää vielä tällä kaudella. Ja hyvältä vaikuttaa, eiköhän tämän kesän aikana joku tuttari-luokka päästä kokeilemaan!
Oli aika lämmin päivä, siihen päälle jännitysta ja uusia asioita. Sekä kuski että ratsu jaksoivat kyllä olosuhteisiin nähden hyvin. Ja taas saan olla ylpeä näistä kahdesta! Toivottavasti lähdetään pian uudelleen.
keskiviikko 17. toukokuuta 2017
"Hetki lyö, viime hetki lyö. Kukaan aikaa lahjomaan ei käydä voi milloinkaan..."
Neljäs yö lähtee käyntiin. Ja ei. Tämä kirjoitus ei sisällä kuvia. Lisäilen niitä sitten vaikka seuraavaan tekstiin. Ja jotenkin tuo Kirkan "Hetki lyö" -kappale tuntuu nyt aika sopivalta valinnalta. Odottavan aika on pitkä.
Sunnuntaina 14.5. Aamupäivällä Diva oli hieman levoton ja kävi pötköttelemään karsinaan. Välillä mahallaan ja siitä kyljelleen. Alkoi jännittää aika pirusti. Joko se alkaisi päkistämään vauvaa ulos?! Ei. Ei alkanut. Luulen kyllä, että sitä supisteli. Tätä levottomuutta kesti noin tunnin verran.
Vicalla oli lääkäri maanantaina aamupäivällä ja Diva halusi jäädä sisälle. Oltiin jo klinikalla, kun tallilta laitettiin viestiä, että tamma vaikuttaa levottomalta. Onneksi hän pystyi jäädä tarkkailemaan tilannetta ja raportoimaan minulle (ja muille tallilaisille, jotka ovat vähintäänkin yhtä innoissaan ja odottavin mielin kuin minä), miten homma etenee.
Vicasta ei onneksi löytynyt vikaa, eh ehe he, eikä muutoksia aikaisempiin kuviin. Klinikalle siis lähdettiin alunperin siitä syystä, että sen takapää meni aika jumiin kengityksessä ja luulin, että selässä olisi jotain häikkää. Talvella tulehtunut kinner hieman reagoi taivutuksissa, joten se piikitettiin kortisonilla ja selkään pistettiin lihasrelaksanttia. Kaksi viikkoa kevyttä liikuntaa ja sitten palautuminen normitreeniin. Olin todella helpottunut, kun mitään sanomista ei löytynytkään!
Ja kyllä aloitin yövahdit tallilla. Eka yö meni suht'koht kivuttomasti. Muutama hevonenkin jäi ulos yöksi, kun oli niin lämmintä. Nekin pärjäsivät hyvin, eivätkä stressanneet. En kyllä montaa silmällistä nukkunut. Ehdin kyllä näkemään unta lehmänkirjavasta tammavarsasta. Ihmettelin, että miten se on mahdollista. Isä on punaruunikko ja äiti tummaruunikko. Elämä on ihmeellistä.
Toinen yö. Pelastus! Sain retkivuoteen, se tuntui aikamoiselta luxukselta. Meillä on täällä taukohuone, jossa on keittiö ja kunnon lämmitys. Ei siis ole tarvinnut palella tai nääntyä. Päivä alkoi tuntumaan jo aika pitkältä. Unta parin tunnin pätkissä ja herätys. Ei vauvaa. Ei levottomuutta havaittavissa.
Kolmas yö. Väsymys alkaa jo painaa. Selkeä merkki vanhuudesta. En käsitä, miten jotkut kestävät valvoa. Oli pakko käydä kotona nukkumassa aamutallin jälkeen. Ei tarvinnut montaa kertaa kylkeä kääntää niin uni korjas. Neljä tuntia tuli nukuttua. Eikä mitään merkkiä varsomisesta. Ja ei, en poistu tallilta yöksi ennen kuin vauva on täällä. Sen olen päättänyt. Olen tässä pohtinut, että Diva varmaan panttaa siitä itselleen lahjaa. Eli se varmaan syntyy tiistaina. Ja keskellä päivää. Kiitti hei.
Neljäs yö on alkamassa. Selkään meinaa vähän sattua, mutta en valita. Enkä aio valittaa väsymystään, koska valittavat ihmiset ovat aivan pirun raskaita. Joten ei. En valita. Hymyssä suin vedän tän loppuun asti. Katsotaan, josko seuraava päivitys olisi jo vauvasta!
Sunnuntaina 14.5. Aamupäivällä Diva oli hieman levoton ja kävi pötköttelemään karsinaan. Välillä mahallaan ja siitä kyljelleen. Alkoi jännittää aika pirusti. Joko se alkaisi päkistämään vauvaa ulos?! Ei. Ei alkanut. Luulen kyllä, että sitä supisteli. Tätä levottomuutta kesti noin tunnin verran.
Vicalla oli lääkäri maanantaina aamupäivällä ja Diva halusi jäädä sisälle. Oltiin jo klinikalla, kun tallilta laitettiin viestiä, että tamma vaikuttaa levottomalta. Onneksi hän pystyi jäädä tarkkailemaan tilannetta ja raportoimaan minulle (ja muille tallilaisille, jotka ovat vähintäänkin yhtä innoissaan ja odottavin mielin kuin minä), miten homma etenee.
Vicasta ei onneksi löytynyt vikaa, eh ehe he, eikä muutoksia aikaisempiin kuviin. Klinikalle siis lähdettiin alunperin siitä syystä, että sen takapää meni aika jumiin kengityksessä ja luulin, että selässä olisi jotain häikkää. Talvella tulehtunut kinner hieman reagoi taivutuksissa, joten se piikitettiin kortisonilla ja selkään pistettiin lihasrelaksanttia. Kaksi viikkoa kevyttä liikuntaa ja sitten palautuminen normitreeniin. Olin todella helpottunut, kun mitään sanomista ei löytynytkään!
Ja kyllä aloitin yövahdit tallilla. Eka yö meni suht'koht kivuttomasti. Muutama hevonenkin jäi ulos yöksi, kun oli niin lämmintä. Nekin pärjäsivät hyvin, eivätkä stressanneet. En kyllä montaa silmällistä nukkunut. Ehdin kyllä näkemään unta lehmänkirjavasta tammavarsasta. Ihmettelin, että miten se on mahdollista. Isä on punaruunikko ja äiti tummaruunikko. Elämä on ihmeellistä.
Toinen yö. Pelastus! Sain retkivuoteen, se tuntui aikamoiselta luxukselta. Meillä on täällä taukohuone, jossa on keittiö ja kunnon lämmitys. Ei siis ole tarvinnut palella tai nääntyä. Päivä alkoi tuntumaan jo aika pitkältä. Unta parin tunnin pätkissä ja herätys. Ei vauvaa. Ei levottomuutta havaittavissa.
Kolmas yö. Väsymys alkaa jo painaa. Selkeä merkki vanhuudesta. En käsitä, miten jotkut kestävät valvoa. Oli pakko käydä kotona nukkumassa aamutallin jälkeen. Ei tarvinnut montaa kertaa kylkeä kääntää niin uni korjas. Neljä tuntia tuli nukuttua. Eikä mitään merkkiä varsomisesta. Ja ei, en poistu tallilta yöksi ennen kuin vauva on täällä. Sen olen päättänyt. Olen tässä pohtinut, että Diva varmaan panttaa siitä itselleen lahjaa. Eli se varmaan syntyy tiistaina. Ja keskellä päivää. Kiitti hei.
Neljäs yö on alkamassa. Selkään meinaa vähän sattua, mutta en valita. Enkä aio valittaa väsymystään, koska valittavat ihmiset ovat aivan pirun raskaita. Joten ei. En valita. Hymyssä suin vedän tän loppuun asti. Katsotaan, josko seuraava päivitys olisi jo vauvasta!
perjantai 12. toukokuuta 2017
Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki, yhdessä kulkien ...
Kuva: Mira Kaukokari
Kuva: Mira Kaukokari
Keskiviikkona oli kengitys. Vican takapää meni aivan totaalisen jumiin. Näin on käynyt joskus aikaisemminkin. Se alkaa askeltamaan todella oudosti. Ikään kuin pyöräyttää toisella takasella mopoa käyntiin. En osaa sitä paremmin selittää. Hullulta se näyttää. Ja näyttää siltä, että kyseessä olisi selän lihasten kramppi. Varasin klinikalle ajan. Maanantaina kuvataan takapää, jolloinka olen viisaampi. Toivon todella, että sieltä ei löydy mitään parantumatonta vikaa. Hieman ahdistaa ja ärsyttää. Juuri kun kuvittelet kaiken olevan hyvin niin tulee takaisku. Mutta tätähän tämä on. Ei kannattaisi olla persaukinen niin olisi varaa pitää toista kisahevosta. Vaan, kun on väärään sukuun syntynyt niin minkäs sille teet.
Kuva: Mira Kaukokari
Vauvahevosta ei vieläkään näy. Diva kyllä näyttää hieman ahdistuneelta ison mahansa kanssa. Olen kuullut usealta raskaana olleelta tutulta, että he ymmärtävät kyllä, miltä Divasta tuntuu! Kannattaisi pykätä se varsa pihalle niin olo helpottuisi. Ai mitä, minäkö malttamaton? NEVAAA! Facebook on täynnä lapsihevosten kuvia. Eikä se helpota tätä tilannetta ollenkaan. Olen ahdistellut jopa meidän koutsia henkiseksi tueksi, kun alkaa jännittää. Tämä on minun ja Divan ensimmäinen varsa. Ja kyllä, se on ihan eri asia, kun olla seuraamassa kaverin/tutun/kummin/kaiman hevosen tietä äitiyteen. En ole vielä jäänyt yövahtiin. Diva ei ole näyttänyt elettäkään synnytyksen alkamiseen. Joten päättelin Divan hautovan siellä todellista primadonnaa. Mutta tulette aivan varmasti tietämään, kun pienokainen on syntynyt.
Diva vauvana
Kuva: Heidi Hanso
Eli nyt pidetään peukut pystyssä, loput sormet ristissä ja mitä näitä nyt, että Vicalla on kaikki kunnossa ja Diva varsoo terveen lapsen pian!
keskiviikko 3. toukokuuta 2017
Tunti liikutusta päivässä
Puhuttiin hieroja-Kaisan kanssa tästä maagisesta tunnin liikutuksesta. Monelle on pureutunut mielikuva, että tunti ratsastusta päivässä riittää. Kuvitelma ilmeisesti tulee ratsastuskoulun tunneista. Vaikka itse ratsastaa vain sen tunnin, ne hevoset menevät usein kahdesta neljään tuntia. Minun hevosilleni ei välttämättä riitä tunnin liikutus per päivä ja ihanne olisikin, että ne liikkuisivat kahdesti päivässä. Toisinaan tämän pystynkin toteuttamaan.
En katso kelloa, kun alan ratsastamaan. Jos ratsastan vierasta hevosta, työstän sitä sen aikaa, että saan sen rentoutumaan ja kuuntelemaan, mitä siltä pyydän. Tässä pitää myös huomioida hevosen kunto. Välillä 20 minuuttia riittää, toisinaan kestää melkein se tunti. Kun tunnen hevosen, voin alkaa jo tekemään vaativampia tehtäviä ja työskentelemään pidempään. Omien hevosteni ratsastukset suunnittelen viikkotasolla. Pyrin monipuolisuuteen: venyttelyjä, siirtymisiä, kavaletteja, esteitä, maastoja... Enkä silloinkaan katso kelloa, ratsastan yleensä, toki tehtävästä riippuen 45-90min.
Harmittaa niiden hevosten puolesta, joita liikutellaan, miten sattuu. Oikeastaan kaikki "miten sattuu"-tekeminen ottaa minua päähän. On epäreilua odottaa hevoselta kehitystä, jos itse ei sitä suunnitellusti vie eteenpäin. Valokuvat ovat hyvä dokumentointiväline kehitykseen. Säännöllisesti otettuna niistä pystyy näkemään mihin suuntaan ollaan menty vai onko esimerkiksi lihaksiston kehitys pysähtynyt.
Saarnaus saa riittää. Heta ja Mikeli kävivät vetäsemässä ensimmäisen yhteisen helppo B-radan. Hienosti meni. Mikeli käyttäytyi hienosti, pysyi aitojen sisällä ja Heta ratsasti sen hyvin. Rutiinia ja harjoitusta vaan lisää niin aletaan olla ruusukkeissa kiinni! Sijoitus oli 7/20.
Divan h-hetki lähestyy. Vielä olisi pari viikkoa laskettuun aikaan. Saa nähdä meneekö synnytys sinne asti vai tuleeko pikkuinen jo aikaisemmin meitä ilahduttamaan. En oikein malttaisi odottaa! Ja Pirre, Pitkästä aikaa! Alotettiin Pirren kanssa taas kunnonkohotus ja palautuminen työelämään. Tarkoitus olisi saada ratsastettua sitäkin eteenpäin.
Viime sunnuntaina kokeiltiin hieman erilaista hyppytehtävää. Minähän en siis hypännyt, koska wannabe kouluratsastaja. Heta ja Iiris hyppäsivät ja minä nostelin puomeja ja neuvoin. Kyseessä oli tehtävä, joka bongattiin Facebookista. Tehtävä vaati tarkkuutta ja huolellisuutta. Ei ihan se helpoin, mutta tehokas! Kuvia alla.
Miquel koitti kankia ekaa kertaa
En katso kelloa, kun alan ratsastamaan. Jos ratsastan vierasta hevosta, työstän sitä sen aikaa, että saan sen rentoutumaan ja kuuntelemaan, mitä siltä pyydän. Tässä pitää myös huomioida hevosen kunto. Välillä 20 minuuttia riittää, toisinaan kestää melkein se tunti. Kun tunnen hevosen, voin alkaa jo tekemään vaativampia tehtäviä ja työskentelemään pidempään. Omien hevosteni ratsastukset suunnittelen viikkotasolla. Pyrin monipuolisuuteen: venyttelyjä, siirtymisiä, kavaletteja, esteitä, maastoja... Enkä silloinkaan katso kelloa, ratsastan yleensä, toki tehtävästä riippuen 45-90min.
Elmo kertoo, milloin riittää ratsastus
Harmittaa niiden hevosten puolesta, joita liikutellaan, miten sattuu. Oikeastaan kaikki "miten sattuu"-tekeminen ottaa minua päähän. On epäreilua odottaa hevoselta kehitystä, jos itse ei sitä suunnitellusti vie eteenpäin. Valokuvat ovat hyvä dokumentointiväline kehitykseen. Säännöllisesti otettuna niistä pystyy näkemään mihin suuntaan ollaan menty vai onko esimerkiksi lihaksiston kehitys pysähtynyt.
Divan h-hetki lähestyy. Vielä olisi pari viikkoa laskettuun aikaan. Saa nähdä meneekö synnytys sinne asti vai tuleeko pikkuinen jo aikaisemmin meitä ilahduttamaan. En oikein malttaisi odottaa! Ja Pirre, Pitkästä aikaa! Alotettiin Pirren kanssa taas kunnonkohotus ja palautuminen työelämään. Tarkoitus olisi saada ratsastettua sitäkin eteenpäin.
Voooihan Pirre
Viime sunnuntaina kokeiltiin hieman erilaista hyppytehtävää. Minähän en siis hypännyt, koska wannabe kouluratsastaja. Heta ja Iiris hyppäsivät ja minä nostelin puomeja ja neuvoin. Kyseessä oli tehtävä, joka bongattiin Facebookista. Tehtävä vaati tarkkuutta ja huolellisuutta. Ei ihan se helpoin, mutta tehokas! Kuvia alla.
"Etkö sä nyt tajua, siirrä tuota tuonne!"
Vica olisi halunnut hypätä...
Melko tomerana
Hyppykuvista kiitos Veera Kopakkala!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)