Neljäs yö lähtee käyntiin. Ja ei. Tämä kirjoitus ei sisällä kuvia. Lisäilen niitä sitten vaikka seuraavaan tekstiin. Ja jotenkin tuo Kirkan "Hetki lyö" -kappale tuntuu nyt aika sopivalta valinnalta. Odottavan aika on pitkä.
Sunnuntaina 14.5. Aamupäivällä Diva oli hieman levoton ja kävi pötköttelemään karsinaan. Välillä mahallaan ja siitä kyljelleen. Alkoi jännittää aika pirusti. Joko se alkaisi päkistämään vauvaa ulos?! Ei. Ei alkanut. Luulen kyllä, että sitä supisteli. Tätä levottomuutta kesti noin tunnin verran.
Vicalla oli lääkäri maanantaina aamupäivällä ja Diva halusi jäädä sisälle. Oltiin jo klinikalla, kun tallilta laitettiin viestiä, että tamma vaikuttaa levottomalta. Onneksi hän pystyi jäädä tarkkailemaan tilannetta ja raportoimaan minulle (ja muille tallilaisille, jotka ovat vähintäänkin yhtä innoissaan ja odottavin mielin kuin minä), miten homma etenee.
Vicasta ei onneksi löytynyt vikaa, eh ehe he, eikä muutoksia aikaisempiin kuviin. Klinikalle siis lähdettiin alunperin siitä syystä, että sen takapää meni aika jumiin kengityksessä ja luulin, että selässä olisi jotain häikkää. Talvella tulehtunut kinner hieman reagoi taivutuksissa, joten se piikitettiin kortisonilla ja selkään pistettiin lihasrelaksanttia. Kaksi viikkoa kevyttä liikuntaa ja sitten palautuminen normitreeniin. Olin todella helpottunut, kun mitään sanomista ei löytynytkään!
Ja kyllä aloitin yövahdit tallilla. Eka yö meni suht'koht kivuttomasti. Muutama hevonenkin jäi ulos yöksi, kun oli niin lämmintä. Nekin pärjäsivät hyvin, eivätkä stressanneet. En kyllä montaa silmällistä nukkunut. Ehdin kyllä näkemään unta lehmänkirjavasta tammavarsasta. Ihmettelin, että miten se on mahdollista. Isä on punaruunikko ja äiti tummaruunikko. Elämä on ihmeellistä.
Toinen yö. Pelastus! Sain retkivuoteen, se tuntui aikamoiselta luxukselta. Meillä on täällä taukohuone, jossa on keittiö ja kunnon lämmitys. Ei siis ole tarvinnut palella tai nääntyä. Päivä alkoi tuntumaan jo aika pitkältä. Unta parin tunnin pätkissä ja herätys. Ei vauvaa. Ei levottomuutta havaittavissa.
Kolmas yö. Väsymys alkaa jo painaa. Selkeä merkki vanhuudesta. En käsitä, miten jotkut kestävät valvoa. Oli pakko käydä kotona nukkumassa aamutallin jälkeen. Ei tarvinnut montaa kertaa kylkeä kääntää niin uni korjas. Neljä tuntia tuli nukuttua. Eikä mitään merkkiä varsomisesta. Ja ei, en poistu tallilta yöksi ennen kuin vauva on täällä. Sen olen päättänyt. Olen tässä pohtinut, että Diva varmaan panttaa siitä itselleen lahjaa. Eli se varmaan syntyy tiistaina. Ja keskellä päivää. Kiitti hei.
Neljäs yö on alkamassa. Selkään meinaa vähän sattua, mutta en valita. Enkä aio valittaa väsymystään, koska valittavat ihmiset ovat aivan pirun raskaita. Joten ei. En valita. Hymyssä suin vedän tän loppuun asti. Katsotaan, josko seuraava päivitys olisi jo vauvasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti