Sennuleiri

"Öööö, ai siis mitä? Sä meet heppaleirille?"
"Joo!"

Kyllä, Ruoveden Ratsutalli järjestää aikuisille harrastajille leirin. Se kestää torstaista sunnuntaihin ja on yleensä heinäkuun lopussa. Ensimmäiset tunnit ratsastetaan perjantaina ja perinteisesti ensimmäisenä päivänä on koulua ja puomeja. Siinä opettajat pääsevät vähän näkemään ratsastajien tasoa. Toisena päivänä on lisää koulua sekä esteitä. Viimeisenä päivänä on saatu valita, mitä tehdään: koulua, maastoa tai maastoesteitä. Saattaa tulla yllätyksenä, että itse olen joka vuosi valinnut koulutunnin...

Ei voi kuin ihailla, millaisella palolla Ruoveden porukka jaksaa näitä leirejä! Ensin he vetävät junnujen leirejä monta viikkoa ja sitten vielä meidät. Ja jo monta vuotta putkeen. Leireillä käy todella monen tasoisia ratsastajia, joten vaati oikeasti ammattitaitoa saada tuollainen paletti pyöräytettyä sujuvasti läpi.

Päivä alkaa aamiaisella, jonka jälkeen on ratsastusta. Ratsastuksen jälkeen syödään lounas, minkä jälkeen on ollut teoriaa. Teoriatunneilla olemme keskustelleet vaihtelevista aiheista, tällä kertaa oli kouluklinikka, jossa pohdittiin asioita tuomarin näkökulmasta. Toisena tuntina oli varsojen irtohypytystä. Teorian jälkeen ratsastetaan ja taas vaihteeksi, kyllä, syödään! Päivällisen jälkeen meillä on vapaata olemista. Yleensä lyöttäydytään aivan ihanaan puomibaariin, mikä on tallin ylisillä. Siellä ollaan puhuttu monen monituista tuntia, erilaisista aiheista, erilaisten ihmisten kanssa. Toisinaan lämmitetään sauna, joko pihapiirissä oleva tai rantasauna. Eikä tässä vielä kaikki, ehkä tämä yllättää, mutta vielä kerran syödään! Iltapala on 20-21 aikoihin, riippuen, missä ollaan touhottamassa. Ai miten niin siellä on hyvät ruoat?

Hyppäsin taas vuoden jälkeen! 

Minulla oli Vica mukana. Se oli viime vuonnakin matkassa. Tällä kertaa oltiin jo niin ajoissa paikalla, että ehdin sen jo torstaina ratsastaa. Pitkä matka kuitenkin takana, menee paikat helposti tukkoon. Vica nyt on niin kiltti vieraissa paikoissa, ettei ollut millänsäkään. Siksi sen kanssa onkin niin kiva reissata. Vicalla oli hyviä ja huonoja hetkiä. Perjantai ok, lauantai ihan kamalaa, sunnuntaina superkiva. Menin vain koulutunnit sillä ja ratsastuskoulun poneilla sitten puomit ja esteet.

Sekin on vielä sanottava, että heillä on käytössään kivat hevoset. Jokaiselle löytyy varmasti sopiva. Puitteet mahdollistavat loistavan ratsastuskokemuksen. Löytyy valtava kenttä, jossa on koulu- ja estepuolet, maneesi ja maastot. Ja ne maastot on upeat! Heiltä löytyy myös maastoesteitä, joten jokaiselle löytyy aivan varmasti jotain.

Heta ja Mikeli oli kanssa mukana

Minulle ja Jennille tämä paikka on täynnä muistoja. Jennin perheen mökki oli aivan tallin vieressä, joten me olemme pyörineet tontilla jo parikymmentä vuotta sitten. Siinä paikassa on vaan sitä jotain. Siellä sielu lepää. Minulle naurettiinkin, että lähdin viettämään kahden päivän kesälomaani hevosleirille. Sanoinkin, että ei se fyysinen vaan henkinenpuoli. Se on minulle paljon tärkeämpää. Pakko saada nuppi ladattua ennen tulevaa talvea.

Me olemme lapsena käyneet leireillä ja aikuisiällä aloitimme uudelleen vuonna 2012. Ja kyllä tämä on sellainen kesän kohokota, että eivät he siellä Ruovedellä pääse meistä eroon. Kyllä ensi vuoden kalenteriin on jo laitettu merkintä.

Kiitos Tuukka, Ansku ja Aino!

Tittelit hiiteen!

"Ajatuksemme ovat kaikkein tärkeintä. Meistä tulee sitä, mitä me ajattelemme."

-Buddha

Olen viime päivinä puhunut eri ihmisten kanssa samasta asiasta. Nimittäin siitä, että pitäisi osata olla oma itsensä. Miksi annamme ulkoisten asioiden määrittää omaa itseämme? Miksi elämme työmme, statuksen tai tittelin siivellä? Hierojani sanoi hienosti, kun totesi, että pitäisi olla sama ihminen vaikka kaikki saavutukset otettaisiin sinulta pois. Kirjoitan omista ajatuksista sekä kokemuksista.

Kaikki lähtee itsestä. 

Elä omaa elämääsi. Turha voivotella, että muut ovat sen pilanneet. Sinä teet omat valintasi. Turha syyttää yhteiskuntaa epäreiluudesta, jos matkustat pummilla. Elämäm Kova Koulu saattaa yllättää. Ei pidä masentua vastoinkäymisistä vaan yrittää kovemmin, tehdä enemmän saavuttaakseen tavoitteensa. 

"Ihminen, joka ei tee virheitä, ei tavallisesti tee muutakaan."

-William Magee

Jotta voisi olla onnellinen muiden puolesta, pitää itse olla onnellinen. Kyllä saa paljon kuulla paskanjauhantaa, varsinkin hevospiireissä. Pääsyyllisenä on kateus. Kauteutta on kahdenlaista. Sairasta ja terveellistä. Kateus voi saada petraamaan ja yrittämään enemmän. Toisaalta kateus saa kielenkannat laulamaan. Sitä sontaa tulee ja paljon. Itsekin olen saanut kuulla minusta puhuttavan mitä ihmeellisimpiä asioita. Hienoa, että muut tietävät minusta asioita, joita en itse tiennyt. Yleensä silloin, kun akkoja laitetaan samaan tilaan, alkaa myös puheet rumentua. Naisilla on myös tarve puida kolmannen osapuolen asioita. Joskus rakkaudesta, joskus kateudesta. Kyllä, tähän syyllistyn itsekin. Haluan tosin ajatella sen niin, että on pakko saada jakaa ajatuksia. Aina kolmannelle osapuolelle ei voi suoraan sanoa, mitä ajattelee. Pitää saada jäsenneltyä omassa päässä asia niin, että osaa pukea sen järkeviksi sanoiksi. Tästä pääsenkin siihen, että pitäisi pystyä puhumaan asioista suoraan.

Suoraan puhuminen on todella vaikea laji. Itse olen usein sanonut suoraan, mitä ajattelen ja siitä olen saanut paljon paskaa niskaan. Tämän vuoksi saatan märehtiä joitain asioita itekseni pitkään. Toisinaan, kun sanon suoraan, mitä ajattelen minusta tuleekin vittumainen. En tunge mielipiteitäni joka väliin, kerron, jos pyydetään. Omia kokemuksiani saatan jakaa. Pyytämättäkin. Toivon, että niistä on muille hyötyä, mutten oleta, että muut elävät minun kokemuksieni mukaan. Toinen asia, mistä saa helposti itsekkään ihmisen maineen on ylpeys.

"Herrasmies etsii asioista itsestään, alempiarvoinen mies muista."

-Kungfutse

Minä olen itsestäni ylpeä. Olen saanut elämässäni aikaan niitä asioita, joita olen halunnut. Asioita joista olen haaveillut. Minulla on tavoitteita, joita kohti kurkotan. Tavoitteita on erilaisia. Pieniä, suuria, helposti toteutuvia ja työn takana olevia. Minua on sanottu koppavaksi, vittupääksi, lehmäksi ja mitä vielä. Ihan sama. Minulle on sama, mitä minusta puhutaan. En välitä, koska tiedän itse, miten asiat ovat. Usein vain totean, että minulla nyt vain sattuu olemaan kiinnostava elämä. Olen myös itsekäs. 

Ihmisen pitää osata olla itsekäs. Jos ei arvosta itseään, miten voisi arvostaa muita? Jos et pidä itsestäsi huolta, miten voisit pitää huolta jostain muusta? Oma jaksaminen on todella tärkeää! Nimimerkillä kaksi burn outia alle kolmekymppisenä. Olen oppinut jakamaan vastuuta, luottamaan siihen, että asiat hoituu. Pitää osata ottaa aikaa itselle, huoltaa kehoa ja mieltä. Minä olen sinut itseni kanssa, arvostan sitä, mitä ympärilläni on. En pidä sitä itsentäänselvyytenä. Kiitän joka ilta mielessäni tätä kaikkea, mitä minulla on. 

"Eivät ihmiset vuoriin kompastu vaan kiviin."

-Hindustanilainen sananlasku

Osaan olla onnellinen muiden puolesta. Tunnen vilpitöntä onnea, kun ystävä onnistuu tai kisoissa näkee kanssakilpailjan olevan onnellinen suorituksestaan. Uskallan kehua toista naista. Usein se on hämmentänyt, mutta samalla ilahduttanut. Naisen kehu toiselle on iso asia. Eikä niin helppoa, itse olen siihen opetellut. Olen myös opetellut kiittämään, jos itse saan kehuja. 

Miten itse määrittelet itsesi? Oletko äiti, johtaja, työläinen vai sinä? Usein työ määrittää sinut. Siitä minä en pidä. Kyllä pitää ja saa olla ylpeä siitä, mitä tekee. Mulla älä ole sitä, mitä teet. Vaikea selittää. Mutta oletko sinä se sama ihminen, jos saavutuksesi otetaan sinulta pois? Miten esittelet itsesi? Mietin, miten itse esittelisin itseni tuntemattomalle: "Olen 29-vuotias yrittäjä Tuusulasta..." Noinhan se usein lähtee. Mitä jos esittelisinkin itseni näin: "Olen kuin tämä minun nyrkkini; pieni, pippurinen ja perhanan nopea!" Ainakin jäisin ihmisten mieliin! 

Asenne ratkaisee! 

"Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan."

-Muumipappa

Harrastehevonen

Olemme etsineet tallilaisillemme harrastehevosta. On kuulemma epärealistista yrittää löytää harrastehevosta alle 5000 euron. Höpönlöpö.

Mitä tarkoittaa harrastehevonen? Jokainen ajattelee asiasta eri tavalla ja näkökantoja on yhtä monta, kuin on ajattelijaakin. Koska tämä on minun blogini, minä kirjoitan, mitä mieltä itse olen. Tässä lyhesti ja ytimekkäästi: harrastehevosen tulee kestää monipuolinen liikunta, jota harjoitetaan viidestä seitsemään kertaan viikossa. Ni. Työskentely pohjautuu pitkälti sileällä perusjumppaamiseen, maastoilemiseen sekä pieniin esteisiin. Sanoisin, että perusharrastehevonen suoritutuu helpon C:n kouluradasta, sekä 80cm esteradasta. Nämä eivät vielä mitään hurjaa kapasiteettia vaadi. Harrastehevonen tykkää olla ihmisen kanssa, on ystävä ja henkireikä. Harrastehevosen ei tarvitse kestää kolmea tiukkaa valmennusta viikossa, stressaavia kisamatkoja tai nuttura tiukalla vääntämistä.

Harrastehevonen ei ole puskaratsu, joutilas eikä kilpahevonen. Osasta harrastehevosista voi saada harrastekilparatsun tai jopa kilpurin. Useimmat hevoset eivät anna itsestään irti paljoa, koska niiltä ei sitä pyydetäkään. Ja ei, kaikkien ei tarvitsekaan suorittaa.

Jos hevonen ei kestä päivittäistä liikuntaa, kyseessä on joutilas (esim. trauman takia ei voi ratsastaa tai ajaa) tai puskis (esim. vanhempi eläkeläinen, jolla voi käydä köpöttelemässä joskus ja jouluisin). Eikä näissäkään ole mitään väärää, toisille sopii tälläiset hevoset ja niin on tarkoitettu. Mutta itselläni ei tälläisiin hevosiin olisi varaa. Hevosen omistaminen on älyttömän kallista. Minua on pidetty julmana ja kylmänä, koska en aio pitää Divaa seisomassa tarhassa toimettomana vaan varsan vieroituksen jälkeen päästän sen taivaslaitumille ja takaan näin sen ettei tarvitse kipuilla.

No jännityksellä jäämme odottamaan, minkälaiseen hevoseen päädytään!

Muihin aiheisiin. Kävin moikkaamassa Divaa ja Tillinkäistä laitumella. Kyllä on varsa kasvanut! Oli myös kiva huomata, ettei se ollut muuttunut villihevoseksi. Edelleen antoi koskea joka paikkaan ja selkeästi nautti ihmisen kanssa olemisesta ja huomiosta. On sillä vaan hieno luonne. Rohkea, kiltti ja utelias. Tillinkäisen setä taasen oli aika koppava. Se suorastaan käski rapsuttamaan, ei antanut muuta mahdollisuutta. Jos et paijannut niin se puri tai puski päälle. Jännä nähdä millainen siitä kasvaa. Rohkealta sekin kyllä vaikuttaa.

Vicalla kävi eilen osteopaatti, Tiina Kataja. Hän käsitteli rankaa ja sitä ympäröiviä lihaksia. Mielenkiinnolla odotan
, miten tämä vaikuttaa liikkeeseen. Ongelmanahan on ollut se, ettei Vica halua rehellisesti käyttää itseään. Se tipahtaa herkästi lavoilleen. Tästä ollaan onneksi jo pikkuhiljaa päästy eroon ja suurimman osan ajasta se liikkuu oikein päin. Hän huomasi heti, että Vican lantio on hieman vino. Tästä luultavasti johtuu oikean takajalan heikkous.

Pari päivää pelkkää kävelytystä ja sitten tunnustellen ratsastusta. Seuraavaan postaukseen laitan tuntemuksia ja kommentteja käsittelyn jälkeisestä elämästä. Ehkä jopa pyydän meidän hovikuvaajan kylään, jos saisi vaikka uusia kuvituskuvia.

Mun alle viiden tonnin ystävät

❤

Kuva: Mira Kaukokari

Divan ja Tillinkäisen retki

Diva ja varsa lähtivät viettämään kesää Siuntioon. Siellä on laidun, missä on kavereita sekä tilaa remuta. Itsehän jännitin kuljetusta aika paljon. En ole koskaan aikaisemmin varsaa roudannut. Tulipahan sekin nyt tehtyä. Matka meni hyvin.

                 

Perillä odotti monta innokasta turpaa. Laitumelle piti kävellä parin laitumen vierellä, hieman yllätyin miten rennosti Diva otti innokkaat ihastelijat. Varsaa kyllä jännitti, mutta hienosti sekin käyttäytyi. Toistaiseksi laitumella oli Divan ja Tillinkäisen lisäksi toinen tamma varsansa kanssa. Tuo toinen varsa on itseasiassa Tillinkäisen setä, vaikka onkin viikon nuorempi.

Päästettiin parit yhteen. Meinasi pikkasen olla taas jännää, mutta samalla varsat olivat todella kiinnostuneita toisistaan. Mikähän siinä on, että pitää jäädä portille pörräämään vaikka maata olisi monta hehtaaria? Laidun on loistava varsoille. Siellä on metsää, mäkiä ja tilaa! Katseltiin jonkin aikaa hevosia, että asettuvat. Aika lähekkäin Diva ja toinen tamma olivat hetkittäin, mutta kuitenkin niin kaukana, etteivät koskettaneet toisiaan. Molemmat ovat nuoria ensikertalaisia. Myöhemmin joukkoon liittyy myös vanhempi, kokeneempi äitihevonen varsansa kanssa.

Meiltä ajelee sinne tunnin verran, joten käyn noin kerran viikossa moikkailemassa lomalaisia. Jotenkin jännä fiilis viedä ne noin kauas, muiden hoidettavaksi. Mutta tallinpitäjä vaikuttaa todella mukavalta ja huolelliselta. Jäi kyllä lämmin ja luottavainen olo.

Käytiin Vican kanssa Rakella kisoissa viime sunnuntaina. Vica liikkui ravissa superhyvin! Olin jopa hieman hämmentynyt, kun se ravasi niin tomerasti. Sain jopa hieman pidätellä! Laukassa tämä kyllä kostautui pahasti. En saanut koottua tarpeeksi hyvin, joten voltit tuottivat hankaluuksia. Vica oli niissä liian pitkänä, eikä tasapainoa riittänyt. Se siis rikkoi raville, voi ketun kettu. Prosentit jäivät 62:een, ilman mokia olisi mennyt 65% heittämällä. No mutta näitä sattuu, eikä auta jäädä murehtimaan. Lisää treeniä vaan.

Vicalla on välillä ollut outoa jumitusta kengityksen jäljiltä ja viimeksi takapää meni taas jumiin. Voi ketun kettu. Pyysin osteopaatin katsomaan, löytäisikö hän mitään lukkoja, jotka tämän voisi aiheuttaa. Toisaalta mietin, että voiko kiimat olla syyllisiä tähän mysteeriin. Sillä oli kiima juuri loppumassa kengityksen aikaa. Täytyy seurailla.

Itse en ole koskaan käynyt tai nähnyt osteopaattia työssään. Hän tulee ensi maanantaina käymään. Kerron sitten, mitä Vicalle tehtiin, löytyikö mitään ja niin edelleen.

Lopuksi tahdon vielä onnitella Mantia ja Nallea hienosta suorituksesta Vuonohevosten mestaruuksissa! Ihan super hienoa työtä tytöt!! Olen todella ylpeä tästä ratsukosta. Määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin.