tiistai 4. heinäkuuta 2017

Divan ja Tillinkäisen retki

Diva ja varsa lähtivät viettämään kesää Siuntioon. Siellä on laidun, missä on kavereita sekä tilaa remuta. Itsehän jännitin kuljetusta aika paljon. En ole koskaan aikaisemmin varsaa roudannut. Tulipahan sekin nyt tehtyä. Matka meni hyvin.


Perillä odotti monta innokasta turpaa. Laitumelle piti kävellä parin laitumen vierellä, hieman yllätyin miten rennosti Diva otti innokkaat ihastelijat. Varsaa kyllä jännitti, mutta hienosti sekin käyttäytyi. Toistaiseksi laitumella oli Divan ja Tillinkäisen lisäksi toinen tamma varsansa kanssa. Tuo toinen varsa on itseasiassa Tillinkäisen setä, vaikka onkin viikon nuorempi.

Päästettiin parit yhteen. Meinasi pikkasen olla taas jännää, mutta samalla varsat olivat todella kiinnostuneita toisistaan. Mikähän siinä on, että pitää jäädä portille pörräämään vaikka maata olisi monta hehtaaria? Laidun on loistava varsoille. Siellä on metsää, mäkiä ja tilaa! Katseltiin jonkin aikaa hevosia, että asettuvat. Aika lähekkäin Diva ja toinen tamma olivat hetkittäin, mutta kuitenkin niin kaukana, etteivät koskettaneet toisiaan. Molemmat ovat nuoria ensikertalaisia. Myöhemmin joukkoon liittyy myös vanhempi, kokeneempi äitihevonen varsansa kanssa.


Meiltä ajelee sinne tunnin verran, joten käyn noin kerran viikossa moikkailemassa lomalaisia. Jotenkin jännä fiilis viedä ne noin kauas, muiden hoidettavaksi. Mutta tallinpitäjä vaikuttaa todella mukavalta ja huolelliselta. Jäi kyllä lämmin ja luottavainen olo.

Käytiin Vican kanssa Rakella kisoissa viime sunnuntaina. Vica liikkui ravissa superhyvin! Olin jopa hieman hämmentynyt, kun se ravasi niin tomerasti. Sain jopa hieman pidätellä! Laukassa tämä kyllä kostautui pahasti. En saanut koottua tarpeeksi hyvin, joten voltit tuottivat hankaluuksia. Vica oli niissä liian pitkänä, eikä tasapainoa riittänyt. Se siis rikkoi raville, voi ketun kettu. Prosentit jäivät 62:een, ilman mokia olisi mennyt 65% heittämällä. No mutta näitä sattuu, eikä auta jäädä murehtimaan. Lisää treeniä vaan.


Vicalla on välillä ollut outoa jumitusta kengityksen jäljiltä ja viimeksi takapää meni taas jumiin. Voi ketun kettu. Pyysin osteopaatin katsomaan, löytäisikö hän mitään lukkoja, jotka tämän voisi aiheuttaa. Toisaalta mietin, että voiko kiimat olla syyllisiä tähän mysteeriin. Sillä oli kiima juuri loppumassa kengityksen aikaa. Täytyy seurailla.

Itse en ole koskaan käynyt tai nähnyt osteopaattia työssään. Hän tulee ensi maanantaina käymään. Kerron sitten, mitä Vicalle tehtiin, löytyikö mitään ja niin edelleen.


Lopuksi tahdon vielä onnitella Mantia ja Nallea hienosta suorituksesta Vuonohevosten mestaruuksissa! Ihan super hienoa työtä tytöt!! Olen todella ylpeä tästä ratsukosta. Määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti