Viikko 31

Maanantai. Leirin jälkeinen elämä. Maha edelleen aivan pinkeänä. Suunnittelin viikon alun helpoksi, sellainen pehmeä nousu takaisin normaaliin. Olin tallilla vain 10 tuntia. Vican ja Mikelin juoksutin, nekin saivat helpon palauttelupäivän.

Tiistaina alkoi turvotus jo helpottaa. Oli pari asiakaskäyntiäkin. Ensimmäisessä paikassa pidin koulutunnin nuorelle ja näppärälle poniratsastajalle. Toisessa paikassa jumppasin vanhemman ruunan kanssa, jonka päätyönä on toimia vikellyshevosena. En ole koskaan käynyt katsomassa vikellystä, täytyy kyllä ehdottomasti mennä! Itse olen kyllä liian jäykkä ja nynny sellaiseen touhuun. Lisäksi perheen tyttären kanssa pestiin heidän 1- ja 2-vuotiaat welsh b oripojat. Aivan mainioita pieniä poikia! Niin seurallisia ja kilttejä (nämä ovat myynnissä winkwink). Minä voisin ottaa vaikka molemmat, mikäli olisi enemmän tilaa. Ja rahaa. Ja lisää rahaa.

Keskiviikkona oli jo normaali olo. Sää oli todella kesäinen, ei tainnut sataa kuin 30 milliä. Olin tallilla jo puoli kuusi, jotta ehdin tehdä kaiken. Olen aika tarkka iltavapaistani, kun sellaisen olen päättänyt pitää. Eli kun aloitan aikaisin, pääsen ajallani lähtemään vapaalle. Olin Vican selässä seitsemän aikaan. Hän toimi oikeinkin mukavasti. Saatiin upeat asetukset läpi, eli aika perushuttua hommailtiin. Jostain syystä ei tehnyt mieli alkaa kikkailemaan mitään uusia kuvioita. Tämän kaatosaderatsastuksen jälkeen pidin tunnin. Jep. Siinä samassa kaatosateessa. Nostan Saijalle kyllä hattua, kun tuossa säässä halusi tulla vääntämään tulevaa koulurataa. Kyllä vaan on motivaatio kohdillaan, kun on tavoitteita. Vaatteet läpimärkinä suunnistin hierojalle. Hän varmasti arvostaa, kun tuon tuulahduksen Eau De la Merde du Chevalia. Hierojan jälkeen taas talla pohjassa kohti Siuntiota.

Kävin siis moikkaamassa Divaa ja Tillinkäistä. Heidän seuraansa oli liittynyt aivan ihana tammavarsa. Diva ja Tillis vuoltiin. Ei voi muuta, kun taas kehua Millaa. Kyllä hän vaan on tehnyt niin hyvät pohjatyöt, että Diva antoi sepän nostaa koipensa joulukuusenjalkaa muistuttavalle pukille. Eikä sanonut asiasta mitään. Siinä se vaan seisoi. Ihan ku tavallinen hevonen! Jee! Myös Tilliksen kaviot pyöristettiin. Se oli jo hänen toinen pedikyyrinsä. Kyläilyn jälkeen ajoin vielä takaisin omalle tallille tarjoilemaan päivällistä hevosille.

Torstai aloitettiin Vican ja Iiriksen kanssa estehommilla. Erilaista linjaa ja pitkiä teitä. Oikean rytmin löytämistä, malttia ja hyviä teitä, siinä oli tunnin teema. Tästä jatkoin taas reippaiden nuorten kanssa. Ei sillä, etteikö Iiris olisi reipas... Ensin minä ratsastin ja jumppailin ponia, sitten opetin ponin omistajaa ratsastamaan samoja venytyksiä. On se vaan kiva nähdä, miten nopeasti 9-vuotias voi kehittyä. Toisessa paikassa jatkoin herra vikellyksen kanssa jumppaamista, nyt siirtymisetkin oli jo parempia! 1-vuotiaan kanssa tutustuttiin traileriin. Tunnin verran siinä meni, että saatiin se itse haluamaan trailerin kyytiin. Rrrreipas! Kivaa, kun pääsee tekemään noiden vihreiden kanssa hommia. Kukaan ei ole ehtinyt käydä välissä säätämässä.

Kotona jatkettiin taas esteiden parissa (eikö ole hämmentävää, miten paljon tälläinen wannabe kouluratsastaja touhuaa esteiden kanssa?). Meillä oli sama tehtävä, kuin Iiriksen kanssa. Tämä ratsukko on vielä melko tuore. Hevonen on Saijan Samuli-ruuna. Ei olla taidettu pitää kuin kuusi tai seitsemän kertaa estetunteja. Joka kerta ne luottavat enemmän toisiinsa. Olin kyllä todella otettu, kun Saija kehui aikaansaannoksiamme. Ratsastajan äiti siis otti videota ja lähetti niitä katsottavaksi Saijalle. Meinasi kuulemma aivan tippa tirahtaa linssiin. Kyllä se positiivinen palaute vaan on tärkeää. Sillä jaksaa taas pitkään. Tämän päivän kruunasi vielä kahden lapsuudenystäväni piipahtaminen tallilla. Toinen heistä ei ole koskaan harrastanut hevosia ja toisenkin viime ratsastuskerrasta oli vierähtänyt kymmenen vuotta. Mutta niin vaan lähti keventäminen selkäytimestä. Vica suoritti tehtävänsä hienosti, vaikkei oikein laukka-apuja ymmärtänytkään. Ehkä seuraavalla kerralla sitten. Ratsastelujen jälkeen oli vielä iltatalli. Sieltähän ei tietenkään noin vain pääse pois, kun on niin ihania ihmisiä paikalla. On se jännä, miten pari tuntia vaan hujahtaa hyvässä seurassa. Taisin olla yhdeksän aikaa kotona. Tälläiset päivät ovat jo liian pitkiä. Niitä ei kyllä usein ole, ehkä kerran viikossa. Olin siis liikenteessä 6-21. Oho.

Ja uskokaa tai älkää, elän edelleen parisuhteessa.

Vica keskiviikkoaamuuna lähdössä hommiin

Tänään, kun astuin pihalle, teki mieleni kiroilla. Sataa. Taas. En tiedä tuliko tänään vaan 28 milliä, mutta liikaa kuitenkin. Oli kuitenkin hieman helpompi päivä. Jatkettiin poikien kanssa lastausharjotuksia. Vuotias, joka ei siis ennen eilistä ollut koskaan ollut trailerissa, oli heti valmiina hommiin. Vähän piti muistella, miten ne jalat lastaussillalle menikään. Tänään laitettiin myös takapuomilla painetta, ei reaktiota. Pikkumies odottaa trailerissa nyt niin kauan, kunnes sitä pyydettiin peruuttamaan ulos. Kaikki rauhallisesti, ilman hätäilyä tai panikointia. Vanhempi pääsi tänään myös harjoituksiin. Se on ennenkin matkustanut. Ensimmäinen yritys nousta lastaussillalle oli aika mielenkiintoinen. Se nousi pikkasen pystyyn, koukisti etuset kunnolla mahan alle ja tömäytti siltaa. Piti ilmeisesti varmistaa, että se on kunnolla kiinni? Sen jälkeen ei ollut mitään erityistä. Käveli hienosti sisälle. Kokeilin myös, mitä tämä sanoo, kun kosken takapuomilla sitä kankkuun. Oli aika hätänen takanen. Puomilla koskettaminen aiheutti hieman jännitystä, mutta nopeasti tämäkin huomasi, ettei ollut syytä panikoida. Mä en kestä, miten reippaita ne on!

Takaisin tukikohtaan. Koska vettä satoi edellen, otin hevoset kuivattelemaan sisään. Sanokaa vaan kermaperseeksi, mutta ei nuo hevoset ihan kauheasti nauti sateessa seisomisesta. Parin tunnin kulutta vein ne takaisin pihalle ja sadekin alkoi hellittää. Kävin myös pitkästä aikaa suokkiruuna Jokerin kyydissä. Se siis vasta opettelee ratsuntyötä. Aikasemmassa elämässään se oli ravuri. Sen kehityksestä kirjoitan jatkossa lisää. Ai miten niin tykkään projekteista? Muutama tässä työn alla.

Mun elämä on kyllä ihan parasta.

Viikonloppu menee hevosten kanssa melko samalla kaavalla, kun nämä arkipäivätkin. Sunnuntaina moikkaamaan Pirreä, yritän muistaa napata siitäkin lisää kuvia! JA NIIN! Meinasin unohtaa, jouduin luopumaan uskollisesti palvelleista saappaistani 12 vuoden yhteiselon jälkeen. Puhelua Nummisiin Jonnalle. Ja kah. Nyt on uudet. Ja ne on niiiiiiiiin kivat. Hyvät jalassa ihan ekasta kerrasta asti, ilman mitään sisäänajoa.

Kuva google