Pikkulauantai

Pikkasen tekisi mieleni tanssahdella!

Vica käytetty Porvoossa klinikalla. Ensin kunnon känni ja sitte otettiin kuvia. Otettiin sivulta ja viistosta ja uudelleen viistosta. Ja ei, ei sieltä löytynyt sudenhammasta. JES! Se tarkoittaa, että ei tule mitään sairaslomaa vaan harjoitukset jatkuu.

Vicalla on kuolaimesta aiheutunut trauma. Siinä on liikaluuta. Sitä on siis joskus otettu liian kovaa suusta kiinni ja siitä on aiheutunut luun ärtyminen. Enää se ei vaivaa. Ja voin taas olla rauhallisin mielin.

Tuija ehti katsoa vähän minun ja Vican perään eilen, kun olin ratsastamassa. Ja kääk. Hän laittoi minut ratsastamaan. Hän neuvoi, kuinka ratsastan hevosen paremmin. Kuulostaa helpolta, mutta hankalaa oli. Tuija-parka sai äänensäkin aivan käheäksi, kun joutui jatkuvasti korjaamaan minun virheitä. Kyllä tuli taas paljon ajateltavaa. Mutta tästä on hyvä jatkaa ja pohtia omaa ratsastusta ja sen vaikutusta hevoseen.

Meille molemmille tuli hiki...

Vaihdoin puhelimenkin. Pakon edessä. Nyt on käytössä sellainen vehje, jolla on jopa mahdollista päivittää Instagramia! Minut löytää nimellä tannivaan. Ja antakaa armoa, opettelen vasta. 

Tilliskin kasvaa kovaa vauhtia. Hänestä on tullut niin iso poika. Saa kohta ihan isojen poikien riimunkin päähän, kun tuo pony-koko alkaa jäämään ahtaaksi.

Muuta merkittävää ei vielä tällä viikolla ole tapahtunut. Huomenna menen hoitamaan Iiriksen koiraa iilimadoilla. Koitetaan olisiko niistä apua vanhan koiran nivelille. Uskon ainakin, että nivelten liikkuvuus paranee.

Ja taas mennään...

Hetken jo kuvittelin, että päästään ihan ajoissa starttaamaan kisakausi. Eipä taideta vielä pitää mitään kiirettä. Vicalla oli hammaslääkäri maanantaina. Eläinlääkäri Katja Lappalainen tuli käymään tallilla, töräytti Vicalle kunnon päiväkännin ja rupesi tunnustelemaan sen suuta.

"Täällä vasemmalla tuntuu joku möykky..." Yhhym ja vai niin. "Se on luultavasti puhkeamaton sudenhammas". Just, tämähän tästä nyt vielä puuttuikin. Muutoin hampaat oli ihan hyvässä kuosissa. Pieniä piikkejä tuntui, mutta ne oli nopeasti hoidettu pois. Soitin heti seuraavana aamuna ajan klinikalle ja sinne päästään ensi viikon keskiviikkona. Mikäli siellä on sudenhammas niin se otetaan tietenkin pois. Kankikuolain tulee suoraan sen päälle. Tieto lisää tuskaa.

Lappalaisen käynnin jälkeen olen miettinyt kaikkia niitä kertoja, kun olen tehnyt napakamman pidätteen tai jäänyt hitaaksi kädellä... Voi tamma-parkaa. Toivottavasti se ei ole aiheuttanut mitään älytöntä kipua, ikävältä se on varmasti tuntunut. Ei se ainakaan ole kättä vastustellut, mutta tiedä sitten, onko sekin vaan nöyrää asennetta. Lappalainen sanoi, että on myös mahdollista, että Vican leuka on joskus saattanut murtua ja tehdä siihen kohtaan arpikudosta. Ensi viikolla olen taas viisaampi.

Toinen asia. Satula. Meinaa mennä hermo. Ostin uuden satulan viime heinäkuussa ja se sopi hyvin. Jostain syystä se on alkanut kallistua oikealle. Se topattiin ihan vasta ja edelleen se meinaa valua oikealle. Satulakaupoille taas. Jippii. Ostakaa hyvä, vastatopattu koulusatula. Ihan on edullinen.

Tällästä tällä kertaa. Matka jatkuu.

Se pelittää!

Case Manta.

Minna soitti minulle jokunen kuukausi takaperin ja kysyi voisinko auttaa heidän juoksijatamman kanssa. Mietin, että onko minusta kuntouttamaan ravuria, minkä olisi tarkoitus palata takaisin radoille. Tuntui, että Minna oli jo hieman luovuttanut tamman kanssa, ja mietin, että en minä sitä ainakaan pilata voi. Minulla ei heti ollut tilaa tallissa, joten jouduttiin pari kuukautta odottamaan.

Meillä joutuu sietämään kakenlaista

Manta muutti meille syyskuun lopussa. Kuvittelin, sen olevan samanlainen, kuin Lotta ja Jannu. Ei. Ei ollut. Tämä pieni tamma on todella herkkä. Sitä ei pakottamalla sorvata mihinkään. Olen tehnyt sen kanssa asioita todella hitaasti ja rauhallisesti. Ensin opeteltiin rentoutumaan, rakennettiin luottamusta. Ensimmäisen kerran, kun vein sen kentälle se hikoili itsensä aivan läpimäräksi. Johho, aloin pikkuhiljaa ymmärtämään työn vaativuuden ja määrän.

Mantan etukaviot olivat myös olleet jo jonkin aikaa työn alla. Edellinen kengittäjä ei joko ymmärtänyt, mitä toivoin kaviolle tehtävän tai sitten hän ei vaan uskaltanut ottaa varvasta lyhyemmäksi. Onneksi on Milla. Milla hoiti Mantan kaviot sellaiseksi, kuin toivoin. Onni on järkevä omistaja, joka luottaa siihen, mitä sanon sekä kengittäjä joka ymmärtää, miltä kavion tulee näyttää!

Hierojakin kävi Mantaa hoitamassa, mutta lihakset olivat niin syvältä jumissa, ettei niitä sillä käsittelyllä saatu auki. Koko ajan sen kanssa on tehty rauhallisia harjoituksia maastakäsin, jotta lihakset alkaisivat taas tottua rasitukseen ja pää pysyisi kasassa. Minna soitti muutama päivä sitten, että Mantalle on varattu NCS-kylmähoito. Yhhym. Ja mikähän se tämä on? Siinä "ammutaan" nestemäistä hiilidioksidia suoraan lihaksiin. Tahtoo sanoa, että lihakseen aiheutetaan termoshokki. Ero oli jo ensimmäisen hoidon jälkeen merkittävä! Jännittävää, en ole aikaisemmin nähnyt, kun tälläistä hoitoa tehdään.

Manta hoitoa saamassa

Hoidon tekijä on myös pätevä kuski, joten sovittiin, että hän kokeilee Mantaa kärryjen eteen. Tänään oli se päivä, kun koitettiin. Ja pelkkää kehua tuli! Myös Minna oli katsomassa tammaa ja hämmästeli muutosta. Ei olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut, että Manta hakeutuu ihmisen luokse, odottaa ja malttaa, kävelee ja hölkkää rennosti. On tuo pieni tamma vaan niin mainio! Mikäli kaikki menee hyvin, eikä mitään isoja haavereita satu, olisi tarkoitus saada Manta starttiin keväällä. Vaaau! Minä olen kyllä varma, että tamma nähdään vielä radoilla.

Seuraavaksi aloitetaan kunnon kohotus. Sekin tehdään varovasti ja hevosen ehdoilla. Tässä ei auta hosua nyt. Kuulumisia kerron taas, kun ollaan päästy kunnolla tekemään töitä. Ihana tamma!

Kiitos, Minna ja Marko luottamuksesta!

Manta pari kuukautta sitten

Avoin kirje meidän Valmentajalle

Kävin jo joitain vuosia sitten ensimmäisen kerran Kärtsyn valmennuksessa ponilla. Hän teki minuun suuren vaikutuksen. Edettiin ratsukon ehdoilla, ei tehty jotain tehtävää, koska niin oli suuniteltu. Ratsuni oli tuolloin melko raaka ja tehtävät sovitettiin tason mukaan.

Tavattiin pari vuotta sitten uudelleen. Kärtsy oli Keravan Horse&Riderissa puhumassa jalostuksesta. Silloin olin ihan vaan puhtaasti kiinnostunut asiasta. Olihan minulla suunnitelmissa joskus saada oma varsa tehtyä, mutta tilanteet muuttuu. Divan diagnoosin jälkeen sain Kärtsyltä paljon vinkkejä ja neuvoja orin valintaan. Hän myös tuki ja neuvoi, tässäkin asiassa!

Käytiin hakemassa kehuja

Kun Vica oli saatu siihen kuntoon, että oli jotain tolkkua alkaa valmentautumaan, lähdettiin Kärtsylle kylään. Voi, voi, voi... Olisi hauska tietää, mitä valmentajan mielessä tuolloin liikkui. Vica kiiti, kuin viitapiru. Turpa katossa ja selkä niin notkolla, että maha viilsi maneesin pohjaa. Saatiin kuitenkin tulla uudestaan. Ja mehän tultiin. Tämä oli toukokuu 2016.

Saman vuoden lokakuussa startattiin meidän ekat kisat. Harjoitukset tosin, mutta siinä oli jo tekemisen meininkiä. Eikä suorituskaan ollut mistään oppikirjasta, mutta kokemus sekin. Talvi treenattiin, keväällä jatkettiin kisaamista ja valmentautumista. Saavutettiin tavoite, mitä en olisi uskonut. Asetettiin vielä korkemmat tavoitteet ja vuodessa Vica nostettiin heC-tasosta heA-luokkiin! Muistan, kun alettiin puhumaan kokoamisesta, laukan tahdista, keskiravista... Ja kun nuo kaikki saatiin siitä tammasta kaivettua esiin. Voi pojat. Mahtavia fiiliksiä.

Kuva: Saija Laaksonen

Viime marras-joulukuussa alkoi kuitenkin taas vaikeudet. Laukka tyssäsi täysin ja kaikki tekeminen oli hankalaa. Pelkäsin, ettei Vica tule kestämään heB-tasoa vaikeampia luokkia. Kärtsyn avulla sain Vican erityisen taitavalle eläinlääkärille. Kyllä. Eläinlääkäri roudattiin Saksasta Suomeen hoitamaan hevosia. Hän piikitti Vican selän ja sitten taas odoteltiin.

Palautetta...

Piikityksestä on nyt kuukausi aikaa. Ja Vica alkaa olemaan taas iskussa! Vaikuttaa siltä, että piikitys auttoi ja päästään jatkamaan kohti kisakautta.

Viime perjantaina meillä oli valmennus, jossa jotenkin ymmärsin, mitä "ympärillä istuminen" tarkoittaa. Sain Vican ylös ja koottua hetkittäin. Vielä ei voi kovin pitkiä aikoja vaatia, mutta se tunne, kun ymmärrät, että hevonen alkaa kulkemaan rehellisesti oikein päin. Ja tekee sen kaiken vielä mielellään ja helposti! Eilen ja tänään Vica on ollut aivan supermahtava. Taas teki mieli pillittää, kun tamma laukkasi. SE LAUKKASI! Ilman kiukutteluja, kauniisti ja pyöreästi.

Kiitos, Anne-Mari, että olet jaksanut tukea ja tsempata, potkia perseelle, opettaa ja neuvoa! 

Pesukone ja riisikippo

Älkääkä käsittäkö väärin. Olen todella kiitollinen, ettei minun tarvinnut kävellä tai yrittää julkisilla kulkea kodin ja tallien väliä.

Pappa ajoi pari päivää sitten liikenneympyrässä autoani päin. Minun pieni Leon otti hieman kipeätä. Papan X5 otti enemmän (tässä kohtaa päässäni kuuluu häijyä naurua, oikeata evil laughingia). Autoni oikeanpuoleinen umpio meni kokonaan sisään, vilkku ei toimi, kori sai ikäviä naarmuja, sisäisiä vammoja en osannut arvioida. Ajaessa tuntui hieman tärinää ja vaihteisto oli jäykän oloinen.

Kun tajusin, että kohta autot muiskauttavat toisilleen poskisuudelmat, ehdin ajatelle, että "NONYT! VETOAUTOOOOOO!" Kävin vielä samana iltana näyttämässä autoa korikorjaamolla ja setä siellä totesi, että luultavammin auto korjataan. No voooooi kettu. En siis vielä tiedä, mikä on lopputulema. Olen myös miettinyt, että jos korjaamo ei löydä siitä isompaa vikaa, mutta katsastuksessa parin kuukauden päästä todetaan korin vääntyneen. Saanko syyttää korjaamoa?

Hää sais saksalainen pusun

Onnekseni sain lainata tulevan anoppini autoa. Tuntui vähän siltä, kun olisi pesukoneella ajellut. Ei se kyllä ihan kauhean miellyttävältä tuntunut takapuolen alle. Pikkuinen Kia. Hieman kiikkerä ja ohjaustehostin jäkitti vasemmalle. Sitä autoa joutui oikeasti ajamaan. Kyllä se varmasti lyhyemmissä siirtymisissä ajaa asiansa, itsellä ajoa tulee helposti 100 kilometriä päivässä. Kyyyyyyyllä silloin jo kaipaa hieman ajomukavuutta. Ja edelleen muistutan, että olen kiitollinen auton lainasta! Kialla ajelin puolitoista päivää, kunnes sain vakuutusyhtiöltä myönteisen päätöksen sijaisautosta.

Seuraavaksi alle riisikippo. Taskuraketti, vaikkei se mihinkään kiihdykkään. Yaris. Uudempaa mallia, ei sillä ole vielä juuri mitään ajetukkaan. Aika hätänen vehje. Pyörähtää pennin päällä, mutta nollasta kuutenkymppiin kestää noin 10 sekuntia. Kärsivällisyys kasvaa tälläisellä ajaessa. Tuokin kippo olisi varmasti kaupungissa ihan näppärä. Senhän vaikka nostaa ahtaaseen parkkiin. Katsotaan kauanko saan nauttia tästä ajokokemuksesta.

Tiedän, että vakuutustarkastaja on perjantaina käynyt arvioimassa autoani. En kyllä vielä ole kuullut kauanko siihen menee, että päätös tulee. Salaa edelleen toivon, että Leon menee lunastukseen ja minä saisin hieman isomman auton, jolla pystyy vetämään kahta hevosta. Jännityksellä odotetaan.

Kävin myös lunastamassa kengittäjä Millalta saadun joululahjan! Tatuointi. Vihdoinkin sain sen! Ja siitä tuli kyllä hieno. Tattoo Cafe Vantaalla hoiti homman, suosittelen.

Vastavalmistunut, tykkään!

Lätinää

Varasin Tillikselle ruunauksen. Hieman alkoi hämmentämään, kun klinikalta kysyttiin, miksi haluan sen nyt jo ruunata. Miksi minä en sitä haluaisi nyt jo ruunata? Ei siitä ole jalostusoriksi niin tarvitseeko sen jotain hormonikuohuja odottaa? Sen elämästä tulee paljon helpompaa, kun kassit eivät kilise jalkojen välissä ja häiritse keskittymistä. Tutkimuksissakaan ei ole todettu haittavaikutuksia aikaisen ruunauksen. Jotkut ovat väittäneen ruunauksen vaikuttavan esimerkiksi kasvuun. Katsotaan kieltäytyykö klinikka leikkauksesta.

Kuva: Saija Laaksonen

Varasin myös Vicalle ajan hammaslääkärille. Se hoidetaan tammikuun loppupuolella. Samaten satula lähtee toppaukseen viikonloppuna. Tuo satula on ollut nyt käytössä noin puoli vuotta. Toppaukset ovat painuneet todella paljon ja toivon, että tämä minun puusilmäisyys ei ole isoin syy selän kipeytymiseen. En ollut tajunnut, miten paljon toppaukset olivat painuneet. Nyt on toinen penkki käytössä sen aikaa, että tuo oma laitetaan kuntoon.

Kuva: Saija Laaksonen

Itsehän aloitin taas kuntosalilla käymisen. Kivaa on! Vasta kaksi kertaa nyt takana, mutta eiköhän se rytmi treenaamiseen löydy pian. En tiedä oliko viisasta heti toiselle kerralle ottaa jalkatreeni. HYI. Tai no, se itse tekeminen on kivaa, mutta tämä seuraava päivä. Aiaiai. Reidet huutaa niin, etten pysty keventämään kunnolla. Tämä onneksi helpottuu, kun kroppa taas tottuu treeniin. Huomenna tiistaina on tapaaminen ravitsemusterapeutin kanssa. Saatan saada noottia syömisestäni. Ja kyllä täytyy sanoa, ettei siinä mitään järkeä olekaan. Pidin ruokapäiväkirjaa kaksi päivää. Luulisi aikuisen ihmisen osaavan syödä paremmin. Huomenna olen viisaampi. Saattaa jollekin tulla yllätyksenä, ettei minun päivät koostu vain sohvasta, jääkaapista ja televisiosta.

Tässä se on:

"Pe 5.1. 8.30 Lautasellinen puuroa, kahvi. Molemmissa punaista maitoa 10.30 Pirtelö 500ml (n. 100g mansikkaa, appelsiini, kaksi banaania, 250g maitorahkaa, loraus Soya pro vaniljaa) 16.30 Kolme näkkäriä margariinilla ja juustoviipaleella, 2dl Soya pro vaniljaa 19 kolmen munan munakas, fetakuutioita ja aurinkokuivattuja tomaatteja 20 omena (tekee aivan älyttömästi mieli karkkia) Päivän aikana 2l vettä 

La 6.1. 8.30 Kaksi kuppia kahvia maidolla 17 Pirtelö 500ml (n. 100g mansikkaa, appelsiini, kaksi banaania, 250g alpro soya manteli jogurttia, loraus Soya pro vaniljaa), kuppi kahvia maidolla 20 Eines vegeburgeri, cheddar viipaleella, suolakurkulla, majoneesilla sekä n. 100g raejuustoa, pari salmiakkia ja vihreätä kuulaa Päivän aikana 2l vettä"