Avoin kirje meidän Valmentajalle

Kävin jo joitain vuosia sitten ensimmäisen kerran Kärtsyn valmennuksessa ponilla. Hän teki minuun suuren vaikutuksen. Edettiin ratsukon ehdoilla, ei tehty jotain tehtävää, koska niin oli suuniteltu. Ratsuni oli tuolloin melko raaka ja tehtävät sovitettiin tason mukaan.

Tavattiin pari vuotta sitten uudelleen. Kärtsy oli Keravan Horse&Riderissa puhumassa jalostuksesta. Silloin olin ihan vaan puhtaasti kiinnostunut asiasta. Olihan minulla suunnitelmissa joskus saada oma varsa tehtyä, mutta tilanteet muuttuu. Divan diagnoosin jälkeen sain Kärtsyltä paljon vinkkejä ja neuvoja orin valintaan. Hän myös tuki ja neuvoi, tässäkin asiassa!

Käytiin hakemassa kehuja

Kun Vica oli saatu siihen kuntoon, että oli jotain tolkkua alkaa valmentautumaan, lähdettiin Kärtsylle kylään. Voi, voi, voi... Olisi hauska tietää, mitä valmentajan mielessä tuolloin liikkui. Vica kiiti, kuin viitapiru. Turpa katossa ja selkä niin notkolla, että maha viilsi maneesin pohjaa. Saatiin kuitenkin tulla uudestaan. Ja mehän tultiin. Tämä oli toukokuu 2016.

Saman vuoden lokakuussa startattiin meidän ekat kisat. Harjoitukset tosin, mutta siinä oli jo tekemisen meininkiä. Eikä suorituskaan ollut mistään oppikirjasta, mutta kokemus sekin. Talvi treenattiin, keväällä jatkettiin kisaamista ja valmentautumista. Saavutettiin tavoite, mitä en olisi uskonut. Asetettiin vielä korkemmat tavoitteet ja vuodessa Vica nostettiin heC-tasosta heA-luokkiin! Muistan, kun alettiin puhumaan kokoamisesta, laukan tahdista, keskiravista... Ja kun nuo kaikki saatiin siitä tammasta kaivettua esiin. Voi pojat. Mahtavia fiiliksiä.

Kuva: Saija Laaksonen

Viime marras-joulukuussa alkoi kuitenkin taas vaikeudet. Laukka tyssäsi täysin ja kaikki tekeminen oli hankalaa. Pelkäsin, ettei Vica tule kestämään heB-tasoa vaikeampia luokkia. Kärtsyn avulla sain Vican erityisen taitavalle eläinlääkärille. Kyllä. Eläinlääkäri roudattiin Saksasta Suomeen hoitamaan hevosia. Hän piikitti Vican selän ja sitten taas odoteltiin.

Palautetta...

Piikityksestä on nyt kuukausi aikaa. Ja Vica alkaa olemaan taas iskussa! Vaikuttaa siltä, että piikitys auttoi ja päästään jatkamaan kohti kisakautta.

Viime perjantaina meillä oli valmennus, jossa jotenkin ymmärsin, mitä "ympärillä istuminen" tarkoittaa. Sain Vican ylös ja koottua hetkittäin. Vielä ei voi kovin pitkiä aikoja vaatia, mutta se tunne, kun ymmärrät, että hevonen alkaa kulkemaan rehellisesti oikein päin. Ja tekee sen kaiken vielä mielellään ja helposti! Eilen ja tänään Vica on ollut aivan supermahtava. Taas teki mieli pillittää, kun tamma laukkasi. SE LAUKKASI! Ilman kiukutteluja, kauniisti ja pyöreästi.

Kiitos, Anne-Mari, että olet jaksanut tukea ja tsempata, potkia perseelle, opettaa ja neuvoa!