Keittiöpsykologiaa

Minulla on vähän sellainen kutina tuolla hanurissa, että monen on vaikea olla vilpittömästi onnellinen toisen puolesta. Vai onkohan se kutina vain matoja?

Olen kuullut juttua koirapuolesta. Siellä on kuulemma aivan kamalaa puhetta kanssakilpailijoista. Olen kyllä aistivinani hevospiireissä samaa. Koska silloin, kun ystäväsi menestyy niin sehän onni on sinulta pois! Ei. Ei se näin mene. Moni tekee todella paljon töitä menestyäkseen. Ja toisilla ei sitä menestystä tule, kun ei ole varaa ostaa tarpeeksi potentiaalista hevosta alleen. Ja nuoren kouluttaminen vie aikaa. Itsehän olen juuri tälläisessä tilanteessa.

Palo kilpailemiseen on kova, mutta Vican kapasiteetti alkaa olla kireimmilleen viritetty. Olen enemmän kuin tyytyväinen, jos tai kun saadaan vaativa b-luokan prosentit lähemmäs 65%. Tämä riittää sille. Minulle ei. Olisikin mielenkiintoista kuulla, miten ihmiset hankkivat hevosiaan... Tai siis, miten he rahoittavat niitä. Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Noissa nuorissakin on vielä omat riskinsä. Ne pitää saada pidettyä hengissä. Olisi siis kaikista järkevintä ostaa jo ratsuikäinen nuori, mutta nekin maksaa. Kahdella tonnilla ei vielä kummoista hevosta saa. Tai no. Joo. En yleistä. Jos on varaa pelata upporikasta ja rutiköyhää ja uskaltaa ottaa riskejä. Itse olen ottanut kaksi ja olenkin niihin ollut enemmän, kuin tyytyväinen. Jännityksellä odota, mitä Tilliksestä tulee. Iso ainakin, jos ei muuta.

Itse olen todella onnellinen oppilaideni ja ratsutettavieni puolesta, kun menestystä tulee. Meinaa tippa tulla linssiin, kun muistelee niitä onnistumisia, itsensä ylittämisiä. Tiedän, että he kaikki ovat tehneet aivan helvetisti töitä saavuttaakseen sijoitukset. Siihen ei ihan yksi tai kaksi tuntia riitä. Olen myös onnellinen niiden oppilaideni puolesta, jotka kotona jaksavat puurtaa ja vääntää. Osalla ei ole halua kisakentille ja ovat oikein onnellisia harrastajina. Harrastaminenkin voi olla tavoitteellista. Aina voi olla parempi ratsastaja.

Lisäksi sain kuulla ystäväni etenemisestä työurallaan, onnea vielä Satu! Upeaa!

Kuva: Saija Laaksonen

DTT-kisa

Käytiin isolla kirkolla.

Minä enää harvemmin "lähden koittamaan" kisoihin, minulla on selkeä tavoite, no ja tottakai kilpailujen ideana on voittaa. Tällä kertaa tein kuitenkin poikkeuksen, en pitänyt tärkeänä ykköspaikkaa vaan halusin kuulla tuomareiden kommentit meidän ensimmäisestä vaativasta b:stä.

Pitäisikö hakea Pepsodentin sponssia?

Kuva: Taru Arola

Tiesin jo keskiviikkona, että kisat eivät tule olemaan mikään menestys. Vicalla alkoi kiima. Se jo valmiiksi vähän masensi ja mietin onko mitään järkeä lähteä sinne rämpimään. Mutta osallistumismaksut oli jo maksettu niin en alkanut mitään perumaan. Hevonen koppiin ja kohti Laakson kenttää.

Kuva: Saija Laaksonen

Perjantai-iltana oli Drive-in kisat. Opastukset parkkipaikalle olisi saanut olla, ajattiin ohi ja jouduttiin kiertämään aika pitkä mutka, että päästiin takaisin oikeaan risteykseen. En todellakaan tykkää ajaa Helsingissä, saatika vielä hevonen perässä... Muutoin itse kilpailut olivat hyvin järjestetty ja homma eteni nopeasti. Minulle jäi itselleni liian kiire päähän, enkä verkannut tarpeeksi huolellisesti. Oli niin sanotusti juosten kustu verkka. Sanoinkin groomina olleelle siskolleni, että ei hyvä mielentila kiivetä hevosen kyytiin ja vaatia sitä suorittamaan. Rata menikin päin persettä. Tuloksena vaivaiset 55%. Mikä ei todellakaan tullut yllätyksenä. Yllätys oli se, että saatiin kuitenkin tulos.

Seuraavana päivänä uudelleen. Päätin ilmottautumisen yhteydessä kokeilla mennä kaksi rataa. Ei tosiaankaan paras ajankohta kokeilla tätä. Mutta mistä minä olisin voinut tietää, että tamma kehittää itselleen vuosisadan kireimmän kiiman. Vähän jo valmiiksi tuskastutti, mutta päätin olla reipas ja ratsastaa kuitenkin molemmat luokat.

Meillä oli ensin vaativa luokka, edelleen kireä ja eteneminen oli ainakin etanan luokkaa. Ei se vaan liiku, ihan sama paljonko tein siirtymisiä, keskiaskellajeja tai muita liikkeitä. Kun on kiima niin Vicalla hirttää käsijarru päälle. Saatiin sentään prosentin parempi tulos kuin edellisenä päivänä. "Jippii". Perjantain kisa oli 1-taso, lauantai oli 2-taso. Ja aika kovassa seurassa rämmittiin. Häntäpäähän tietenkin jäätiin, mutta odotukset eivät olleetkaan...Tai siis odotuksia ei ollut.

Kuva: Saija Laaksonen

Vanha tuttu helppo A:2 oli parin tunnin päästä tuosta ekasta startista. Se meni paremmin ja siitä saatiin 60,jotain%. Vaikka meille tulikin iso virhe oikeassa laukassa. Ollaan hinkattu vaihtoja nyt niin paljon, että Vica yritti tarjota vaihtoa vastalaukan sijaan. Ikävää joutua korjaamaan sitä, kun toista on kehuttu vaihdoista niin paljon. Hän varmasti ajatteli ilahduttaa minua tekemällä puhtaan vaihdon.

Vica jaksoi todella hienosti helteessä molemmat radat. Väsyneeltä se ei tuntunut missään vaiheessa, kiiman perkele vaan pilasi meidän suoritukset aivan totaalisesti. Tämä vaativahan oli meidän tämän kauden tavoite. Ja ensin oli ajatuksena startata sitä vasta myöhemmin, ehkä syyskuussa, mutta Tuijan (rauha hänen muistolleen) sanat laittoivat minun tekemiseeni vauhtia. Vielä me tällä kaudella saadaan vaativan prossat yli kuudenkymmenen, mieluusti lähemmäs 65%. Me näytetään vielä.

Kuva: Saija Laaksonen

Tuli hännän alla

Kyllä. On painettu menemään niin kovalla sykkeellä, että on ollut pakko tinkiä jostain. Siksi on ollut kovin hiljaista. Myös minuun vaikuttaneen henkilön poismeno aiheutti hetkellisen lamautumisen. Mutta kyllä tämä tästä taas.

Ihanaa, kun on ollut kaksi aamua peräkkäin vapaana. On ehtinyt istua alas ja rentoutua.

Aloitan Tilliksen kuulumisilla. Tillinkäinen ruunattiin toukokuun puolessa välissä. Ruunaus tapahtui kotona. Se oli helppo toimenpide, mikä hoitui nopeasti. Tilliksen hampaat tarkastettiin samalla kerralla. Sudenhampaat puskee esiin ja ne poistetaan syksymmällä. Loppuvuodesta olisi tarkoitus mennä myös irtopalakuvauksiin. Tillis on kasvanut todella kovaa vauhtia, joten irtopalariski on aika iso. Veikkaisin, että säkäkorkeus huitelee nyt 160cm tienoilla. Kyllä, vuotias.

Tillis lähti Glitter-tädin kanssa mökille viikko sitten. Hän on niin reipas poika. Siellä se menee käsihevosena pitkin maastoja. Kyllä olen ylpeä, miten rohkea poika hän on!

Tillis ja G mökillä

Kuva: Tuija

Vican kanssa ollaan startattu helppo A:ta. Ihan mukavilla prosenteilla ollaan menty. Yhdet kilpailut on ollut alle 60%, paras tulos tähän mennessä on Ainosta 65%. Ensi viikolla kolme starttia, katsotaan miten ämmien kunto kestää. Raportoin siitä lisää kisojen jälkeen. Muutoin Vican kuntoa on nostettu ja nostetaan edelleen. Hiljalleen laukka alkaa olemaan kootumpaa ja ravi tahdikkaampaa. Myös rentous ja eteenpäin pyrkimys on kasvanut! 

Kuva: Saija Laaksonen

Pirre tuli treeniin muutama päivä sitten. Tämä saattaa yllättää, mutta Pirre aloitti laihdutuskuurin ja kunnon kohottamisen. Se on ainakin kuukauden, ellei kahta. Sen kanssa on aina yhtä kiva tehdä töitä. Se on niin yritteliäs pikkuponi!

Jokeri pääsi myös tehotreeniin. Kaksi viikkoa olisi tarkoitus nyt hioa sen taitoja. Tämän jälkeen se lähtee myös mökille maastoilemaan ja lomailemaan. Niin viisas tyyppi. Se oppii todella nopeasti ja kehittyy kovaa vauhtia. Jospa sen kanssa käytäiisiin syksyllä joku kiva helppo B-ohjelma kokeilemassa...

Kuva: Saija Laaksonen

Oppilaiden kanssa on suunniteltu kisoja ja valmennuskuvioita. Manti ja Nalle kävivät vuonohevosten mestaruuksissa ja pärjäsivät siellä todella hienosti! Kyllä saan taas kauden lopussa paukutella henkseleitä. Kehitystä on jo tapahtunut ja kaikki kehittyy tasaisesti, osa jopa aikamoisin loikkauksin. 

Glitter-täti

Kuva: Saija Laaksonen

Rankka, rankempi, Mara

Haluan ihan heti alkuun sanoa, että tämä teksti sisältää voimakkaita sanoja, koska "himputti" ei ole tarpeeksi kuvaava.

Uudet tilanteet ahdistavat. Mutta koska selkäni on oireillut jo pitkään päätin olla rohkea ja kokeilla. Laitoin Maralle viestiä ja sovittiin aika hierontaan. Jännitti aika paljon.

Ensimmäinen asia, mihin hän kiinnitti huomiota oli minun eteenpäin työntyneet olkapäät. "Näähän on ihan väärässä paikassa, niiden kuuluis olla täällä". Hyyyvä. Pöydälle vaan ja aloitettiin. Ai ssssssaaaaatana. Pohkeet olivat aivan tukossa, reidet olivat aivan tukossa. Teki vähän mieli itkeä. Niin sanotut jenkkakahvat, eli yläperseen ja alaselän liittymiskohdalla taisinkin jo tirauttaa pari kyyneltä. Selkä ja lavat. Siinä vaiheessa taisinkin jo sanoa, että pikkasen tekee mieli lyödä. Onneksi Mara vain naurahti: "Älä viiti, ei se kuitenkaan sattuis". Jepjep. Siinä tilassa olisin saattanut antaa kunnon iskun.

Lounas. Paljon saa syödä, mutta oikenalaista ravintoa.

Kyllä, jumissa on. Olin aika rikki sen päivän jälkeen, mutta seuraavana päivänä oli jo paljon parempi olla. Hermosäryt käsissä loppuivat, kun kanavia saatiin avattua. Hän myös kertoi, mistä selän jumiutuminen todennäköisesti johtuu. Kireät rintalihakset. Ne vetävät hartiat eteen, jolloin selän lihakset ovat jatkuvassa venytyksessä. Ne eivät pääse palautumaan lepoasentoon.

Mara on myös ainoa, joka on todennut, että tarvitsen paremman lihaskunnon, jotta jaksan työssäni. Tätä olen hokenut jo kauan. Moni muu terveydenhuollon ammattilainen on ihmetellyt, miksi käyn kaiken tämän lisäksi salilla. Siksi, että pysyisin hyvässä kunnossa. Paskanlappaus on yksipuolista, eikä kehitä lihaskuntoa. Ratsastus vaatii syviä vatsalihaksia ja hyvää koordinaatiokykyä.

Hevonen ei ole kuntoiluväline! Sinun tehtäväsi on olla niin hyvässä kunnossa, että häiritset mahdollisimman vähän hevosta.

Mara on myös PT. Joten hän ehdotti, että treenattaisiin kerran yhdessä niin hän näkisi millainen lihaskunto minulla on. Kerta ei riittänyt...

Ensimmäinen treeni. Kyykkyjä. Todella noloa. Reidet hapotti jo ensimmäisen neljän sarjan jälkeen! Eikä ollut edes lisäpainoa. Aika kova isku, kun kuvittelin olevani hyvässä kunnossa. Seuraavaksi tehtiin polven ojentajalla ja jalkaprässillä sarjat vuoron perään. Hyi vittu. Jalat aivan hapoilla. Kun jalat oli rääkätty, siirryttiin ojentajiin. Ranskalainen punnerrus. Voi merde. Lopuksi vielä hauista vapailla painoilla. "No ootsä aika paskassa kunnossa". Voi paska. Niin olen.

Kuva: Pixabay

Uudestaan! Seuraavalla kerralla opeteltiin maastaveto a.k.a. mave. "Jos pitäisi valita yksi liike, tämä olisi _se_" Ensin Mara näytti, miten se tehdään. Sitten oli minun vuoroni. "Siis onks sun selkä noin jäykkä, perse alemmas". NO VITTU ON. Ja työnna itse persettä pidemälle, ku reidet tärrää vieläkin edelliseen treenin takia. Selvisin kyllä siitäkin. Tehtiin myös leuanvetoa, ylätaljaa ja penkkiä. Penkkikin oli minulle uusi juttu. Huomaa, että lihakset ovat hieman hämmentyneitä tästä kaikesta uudesta kuormituksesta. Taidettiin myös tehdä olkapäitä koneella ja painoilla.

Eilen oli kolmas kerta. Jalat olivat jo hieman selvinneet sokista, mutta etureidet ja ojentajat olivat edelleen kireät. Aloitettiin kyykyllä. Jokin kirras reiden ja pakaran hollilla. Ei pystynyt täysillä painamaan, sattui niin helvetisti. "No tuus tänne, tohon makuulle mahalteen". Selvä. "Onks täältä kipee?" "SSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSS. Joo!" Tökstökstöks. Taas teki mieli lyödä. Mutta tappelun sijaan jatkettiin treeniä. Penkille. Muutama sarja ihan höpöhöpö painoilla, mutta sekin oli työtä ja tuskaa. Siitä ojentajat penkillä dippaamalla ja lopuksi olkapäät. Kiitoooos.

Kyllä tämä tästä. En ehkä ole vieläkään täysin hyväksynyt huonoa lihaskuntoani. Mutta tulokset eivät valehtele. Tästä on suunta vain ylöspäin. Kaksi kertaa viikossa kunnon treeniä. Ehkäpä kesän jälkeen kehtaa jo kertoa, mitä penkistä nousee tai kyykyn tuloksia.

Anyhow. Suosittelen lämpimästi. Mara on vaativa ja tarkka. Liikkeet tehdään oikein, rikkomatta paikkoja. Tuloksia tulee varmasti!

Soita tai laita viestiä: Studio Lumiere. Mene ja tee elämästi parempi.

Päätös

Tänään sen päätin.

Olen jo aikaa sitten päättänyt, että haluan myös Vicasta varsan. Sehän ei ole mikään "sukuhevonen", mutta sen luonne. Se on täyttä kultaa. Vican luonne yhdistettynä kouluhevosen kroppaan niin avot!

Jos suunnitelmat menevät niin kuin pitää, niin lapsentekohommat aloitetaan keväällä 2019. Jeee! Ihanaa sanoa se ääneen. Orivinkkejä otetaan vastaan. Vican suku löytyy Hippoksesta.

 

Komeat orhit, ottakkee yhteyttä! Kuva: Mira Kaukokari

Onneksi on aikaa miettiä ja tutkia oreja. Divan kanssa tein päätöksen aika nopeasti ja olisin voinut perehtyä enemmän oreihin ja niiden kasvattajiin. Tällä kertaa tämä asia tehdään rauhassa ja vakaasti harkiten.

Se, mikä tätä asiaa oikeastaan vauhdittaa on Vican ikä. Se ei ole ennen varsonut, enkä halua ottaa riskiä, että se ei ikänsä vuoksi voisi enää tiinehtyä. Jännittävää. Tästä se lähtee. Taas! 

Kollegani

Tallinpitäjille.

Kuva: Google

Harva muistaa, että tallinpitäjäkin on ihminen. Vaikka yli-ihmisiä tässä ollaankin. Meidän tulee tietää, mitä hevosen omistaja ajattelee, toivoo ja kuvittelee. Meidän tulee muistaa jokaisen hevosen yksilölliset tarpeet ja toteuttaa ne ehdottomasti omistajan toiveiden mukaan. 

Tämä ala on myös melko stressaava. Ihmistyypistä riippuen se voi olla jopa erittäin stressaavaa. Jokainen meistä käsittelee tilanteet erilailla. Jokainen tallinpitäjä ymmärtää, että juuri sinun hevonen on sinulle se tärkein. Meille ne kaikki on yhtä tärkeitä ja rakkaita. Me vietämme usein enemmän aikaa hevosesi kanssa, kuin sinä itse. Kyllä niistä tulee niin tärkeitä, että hevosen poismenon koittaessa itketään yhdessä omistajan kanssa. 

Yksi suuri stressinaiheuttaja on raha. Kirotut rahat. Hevoset kuluttavat paljon. Ja kulut maksetaan meidän pussista, jos omistaja ei ole muistanut maksaa hoitomaksua ajoissa. Ei hevosia voi hoitamattakaan jättää omistajan kämmäilyn vuoksi. 

Asiakkaat. Monista tulee enemmän, kuin asiakkaita. Heistä tulee Ystäviä. Tärkeitä ihmisiä, joita ilman ei voisi kuvitella elämää. Heidän kanssaan jaetaan ilot ja surut, myös henkilökohtaiset asiat, ei vain hevosia koskevia. He auttavat tiukoissa tilanteissa ja huolehtivat jaksamisesta. 

Lapsuudenystävät jäävät helposti vähemmälle huomiolle, koska tämä työ, elämäntapa, vie kaiken ajan ja jaksamisen. Toivottavasti tiedätte, että olette usein ajatuksissamme. Onneksi nykyaikana on muun muassa Facebook, jonka avulla sentään hieman tietää, mitä kenellekin kuuluu. Minusta on kiva lukea ystävieni uran kehityksestä, perheenlisäyksestä ynnä muusta elämästä. Tahtoisin jaksaa olla läsnä heidänkin elämässään enemmän, mutta se on tällä hetkellä aika mahdoton yhtälö.

Onko tallinpitäjällä muuta elämää? No. Ei. Ei minulla ainakaan. Minun elämäni pyörii tällä hetkellä vain hevosten ympärillä. Haluan oppia. Haluan kehittyä. Haluan joku päivä olla Suomen hevosmaailmassa tiedetty ja tunnettu nimi. Kunnianhimoistako? Well that's the way I roll. Ja tämä on oma valinta. Moni kysyy, että eikö välillä pitäisi pitää vapaata. En halua. Minä pidän hevosista, haluan viettää niiden kanssa aikaa. On tämä aika itsekästäkin. En ole kotona niin paljon läsnä. Tielleni on jostain osunut sellainen mies, joka tätä minun elämäntapaani kestää ja jaksaa. Hän ei ole koskaan kysynyt, että enkö voisi jäädä kotiin. Hän ei ole koskaan laittanut minua valitsemaan itsensä ja hevosten välillä. Ihana mies!

Muiden tallinpitäjien henkinentuki auttaa myös jaksamisessa. Välillä on hyvä saada jauhaa kollegoiden kanssa. Jaa jauhaa mitä? No paskaa. Kuulumisia. Niitä näitä. Joskus jopa oikein kahvikupillisen ääressä. 

Kokemus tuo varmuutta. Kun tulee uusia tilanteita niitä joutuu hieman miettimään. Minua saatetaan pitää hieman kylmänä toisinaan, kun en hokinpolkemista tai potkuhaavoista nosta suurta mekkalaa. Tottakai niistä ilmoitetaan hevosen omistajalle, mutta minä en järjestä show'ta asiasta. Monta haavaa nähneenä osaan katsoa, onko syytä olla huolissaan. 

Kollegat, pysykää vahvana! Eihän tämä mitään ruusuilla tanssimista aina ole, mutta hyvin te vedätte!

Jokaisella on omat idolinsa. Henkilöitä, joihin suhtautuu kunnioituksella. Meidän valmentajan kautta olen tutustunut yhteen omista idoleistani: Tuijaan, Master Dressagen rautaiseen rouvaan. Hän on yksi vahvimmista ihmisistä, joihin olen tutustunut. Harmittaa, että olemme tutustuneet vasta. Miten paljon häneltä olisikaan voinut saada oppia, jos tiemme olisivat kohdanneet jo aikaisemmin. Kaikella on tarkoituksensa. Ja toivon, että ehdin istua vielä monta kertaa alas keskustelemaan ratsastuksesta, kasvatuksesta ja hevosista hänen kanssaan. Se tieto ja taito, mikä hänellä on, on jotain aivan käsittämätöntä. Tuija on avoimesti kertonut vaikeasta vakavasta sairaudestaan. Ihailen sitä tarmoa, sitä suurta sydäntä, joka jaksaa huolehtia muista, vaikka omat voimat ovat loppu. Olisipa maassamme enemmän kaltaisiasi intohimoisia hevosihmisiä.

Kiitos, Tuija!

Aurinkoa ja lämpöä!

Toukokuu ei petä. Päivät saattaa vahingossa venyä 16 tuntisiksi. Mutta se ei haittaa, kun on niin kaunis sää!

Satularumba jäi lyhyeksi. Se satula löytyi. Halpaa, kuin saippua. Prestigen D2. Istuu täydellisesti. Ei ahdista tai hierrä. Kyllä vain. Hintaa en viitsi edes sanoa, se meinaa vähän laittaa itkettämään.

Hastag kermis

Käytiin tuolla satulalla kilpailuissa Porvoossa. Tulos parani heti parilla prosentilla. Saatiin 61,8% ja olin radan jälkeen tyytyväinen. Se oli tasainen ja sujuva. Vain kolme 5,5 ja ne tulivat minun huolimattomuudesta. Seuraavat kisat onkin vasta parin viikon päästä Jokelassa. Hinkutetaan nyt tuota samaa rataa, että saadaan se sujuvaksi.

Ihmettelen niitä ratsukoita, jotka menevät samalla tasolla kisoista ja kaudesta toiseen. Missä on kunnianhimo? Mikäli me Vican kanssa saataisiin useammasta helposta A-radasta lähemmäs 70% tuloksia siirtyisin jo nextille levelille. 

Meidän tulos riitti viidenteen sijaan! Kuvan otti Iiris.

En muista koska olisin jännittänyt niin paljon, kuin eilen. Kävin suorittamassa BE-kortin teoriakokeen. Kädet hikoili ja sydän tykytti. Hermostutti todella paljon! En ole jännittäjätyyppi. Mutta tälläiset tilanteet, hyi olkoon. Suotta hermoilin. Läpi meni. Viikon päästä sitten ajokoe, se ei jännitä, olen niin paljon ajanut kopin kanssa, että sen pitäisi sujua heittämällä. Sen jälkeen voinkin ajaa hieman isompaa kuormaa.

Kävin myös toteuttamassa yhden pitkäaikaisen haaveen. Primadonnan ratsu-tatuointi. Löydettiin oikein mainio kuva, joka sitten ikuistettiin koipeen! Luulen, että seuraavaksi otan snugin korvaan. Kaikkea sitä alkaa hulluttelemaan, kun kolmekymmentä koputtaa oveen. 

Kuva: Viivi 

Meille muutti viime viikonloppuna uusi suomineiti Neito. Ja koska pidän ratsastamisesta en malttanut odottaa, että pääsen tätä tammaa kokeilemaan! Olen nähnyt tämän hevosen joitain vuosia sitten, kun se oli vielä eri omistajalla ja asui kengittäjämme pihassa. Aika huima muutos tapahtunut! Viivi on jaksanut tehdä sen kanssa perusteita huolellisesti. Vielä on vähän voiman ja tasapainon kanssa hakemista, mutta se taitaakin olla ikuinen työ kaikilla. 

20 vuotta siinä meni, että jotenkin aloin ymmärtämään suomenhevosia. Aikaisemmin en niillä välittänyt ratsastaa, koska en vain osannut. Aivan liian fiksuja noiden hölmöjen puoliveristen jälkeen. Olenhan jo tainnut muutaman kerran todeta, että voisin joskus ostaa nuoren suomiputen itsellenikin. 

Viikonloppuna imetään taas oppeja Annan valmennuksissa! Jee! 

Satularumba

Taas se alkaa.

Aika pitkään tuo satula kävikin. Meillä on ollut nyt käytössä Kent & Mastersin koulusatula. Kiva peruspenkki, joka näyttää istuvan Vicalle, mutta ei sitten ihan kuitenkaan. Se on kehittänyt Vican lapojen taakse kuonapatit. Hieman se siis kiristää.

Pyysin erään satulamerkin edustajaa tulemaan sovittamaan satuloita, mutta hän alkoi kikkailemaan aikojen kanssa vaikka oltiin jo sovittu tapaaminen. Minä en jaksa mitään ylimääräistä säätöä. Tai jaksan, mutta erittäin huonosti. Hänen ei tarvitse kyllä tulla, on muitakin merkkejä ja asiakaspalvelutaitoisia myyjiä. Olisi edes pahoitellut asiaa, mutta ei. Ei mitään. Tunti ennen tapaamista hän ilmoitti, ettei pääsekään. Ei riittänyt minulla huumoria.

Kuva: Taru Arola

Soitin Tuomarinkylän Satula.comiin ja sieltä sain erittäin ystävällistä ja nopeaa palvelua. Moni on vuokrannut sieltä ensin satulan ja siten löytänyt varmasti sopivan penkin. Se kiinnosti. Kävin siis siellä kokeilemassa erilaisia satuloita ja mukaani lähti kolme satulaa: Prestigen Helen, D2 ja Amerigo. Tänään testaan ensimmäisen. Tuo D2 tuntui parhaalta istua. Hintalappu kyllä hirvittää, mutta elättelen toiveita sen ikuisuudesta ja sopivuudesta myös Tillikselle. Onko tämä vakuuttelua itselleen? Ehkä. Prestigen laatu on ainakin taattua.

Kuva: Google, Prestige D2

Huomenna olisi revanssin paikka A2 radan kanssa Porvoossa. Toivotaan, että Ferrari on paremmalla tuulella ja kulkee kiltisti ilman pukkeja!

0.862% vitutus

Jep. Ei vaan harmittanut, ottanut kupoliin, ketuttanut. Suoraan sanoen vitutti.

Olen asettanut itselleni tulostavoitteeksi vähintään 60%. Siihen olen tyytyväinen. Ai että, miten voi ihmistä syödä, kun tulos jää sen alle. 

Verkkasin Vican aika kevyesti, koska se tuntui hyvältä. Sitä on turha jäädä liikaa prässäämään. Odotettiin rauhassa omaa vuoroa. Ja sitten se tuli. Vica tuntui alussa melko energiseltä ja liikkui ihan hyvin. Sitten tapahtui jotain ja se jäi aivan pohkeen taakse. Teki mieli kenkäistä kaasua kunnolla, mutta se ei oikein ole sopivaa...

Kuva: Taru Arola

Vicahan osasi radan ulkoa, se tiesi, missä kohdassa tulee keskilaukka. Ja sekös vasta tammaa harmitti, kun ei saanutkaan itse päättää, missä kohti saa ampaista vauhtiin. Jepjep. Pukkihan sieltä tuli kiitokseksi. Ilman tuota pukkia oltaisin saatu yli 60% tulos.

Tämän harmituksen päälle, Vica päätti olla menemättä traileriin. Kai se olisi halunnut jäädä vielä kilpailemaan. Tunti sitä lastattiin, alkoi sataakin. Lopulta se saatiin autoon ja kurvattiin kotiin. Ei tästä retkestä paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaksi. Ensi lauantaina otetaan uusinta ottelu. Saatan tempasta itkupotkuraivarit, jos tämä tulos toistuu.

Kuva: Taru Arola

Kuva: Taru Arola

Kuvista päätellen minun pitäisi ryhtyä poliitikoksi. Osaan näköjään olla aika vakuuttava "Meillä menee hyvin ja meillä on kivaa!". Eh? Onneksi sää sentään suosi meitä.

Helppo C

Käytiin eilen Jokerin kanssa naapurissa suorittamassa Helppo C-rata. Eihän se nyt ihan oppikirjan mukaan mennyt, mutta saatiin kyllä tulos! 57,7% ja oli siellä yksi seiskakin. Laukannostot käynnistä tuottivat vielä ongelmia. Ne tulivat siis ravin kautta, joten automaattisesti arvosanaksi tuli nelonen. Mutta kyllä se tästä. Jokerin entinen ja nykyiset omistajat olivat tietysti kannustusjoukoissa. Ja olivat tyytyväisiä näkemäänsä. Tarvitaan vaan lisää kokemusta ja enemmän ratoja alle.

Jokeri jännittyi huomattavasti radalla. Ja kun se jännittyy, se alkaa kipittämään. Siinä on se meidän isoin haaste. Kun rentous löytyy, tehtävien suorittaminen varmasti helpottuu. Taidettiin kyllä esittää illan nopein rata! Ehkäpä vilkaisen Kipasta seuraavat kisat jo...

Kuva: Iiris

Meidän talli oli muutenkin hyvin edustamassa. Aavi ja Glitter tekivät hienon tasaisen radan saaden 61,9% samasta luokasta. Veera ja Tuike tekivät omaa varmaa työtään. Heta ja MG pääsivät sittenkin kokeilemaan helppo A-radan. En itse nähnyt sitä, mutta Heta oli itse tyytyväinen suoritukseen, eikä tuloskaan mikään huono ollut! Karvan verran alle 60%. Hetan osallistuminen ei ollut varmaa, joten treenit jäi hieman vähiin. 

Manti ja Nalle kävivät myös ensimmäisen helppo A-luokan. Tavoite oli yli 60% ja sehän pätkähti niin että pärähti! Järkytin Mantin äitiä sanomalla, että saavat hommata kanget, jotta päästään niillä harjoittelemaan. Neljä vuotta sitten en olisi Nallesta uskonut, että siitä kuorituu hevonen, jolla päästään kunnolla kilpailemaan. Nallen perhe on tehnyt hienoa työtä sen kanssa. 

Kuva: Tiina

Puhuttiin tallilla, että ponitytöt alkavat olla katoava luonnonvara. Minulla on käynyt tuuri, kun omassa tallissani on näitä useampi! He arvostavat omia hevosiaan, ovat yhdessä ja kaikilla on hieno suhde hevoseensa. On kiva katsoa näitä tyttöjä hevostensa kanssa, koska he arvostavat sitä, mitä heillä on. Tämä saattaa järkyttää, mutta kaikki hevosihmiset eivät olekaan syntyneet kultalusikka hanurissa poikittain!

Huomenna kisataan Vican kanssa. Minä niin kovasti toivon, että Queen Vican naistenpäivät ovat ohi ja hän kykenee liikkumaan radalla. 

Hevosia, hevosia

Monelta ongelmalta vältyttäisiin, jos pyydettäisiin apua.

Olen viimeaikoina ratsastanut montaa huonosti koulutettua hevosta. Tai no, väärin sanoa, että huonosti koulutettua. Pikemminkin huonosti ratsastettua. Pitää toki muistaa, että hevonen uudelleen ohajautuu eri ratsastajien kanssa. Ja jos ratsutus on tehty huonosti vuosia, sitä ei yhdellä kerralla saada välttämättä oikaistua. Tämä on nyt erittäin ajankohtainen asia itselläni. En halua tehdä virheitä Vinskin kanssa.

Vinskin kanssa lähdin etenemään liikeestä eteenpäin tuntumalla. Sehän on se kaiken ydin; hevonen liikkuu itse eteen hyvässä tasapainossa. Vinskin omistajalla on myös ponitamma, joka on selvästi opetettu ensin pysähtymään. Arvaatte varmaan, että se tarjoaa pysähdystä joka tilanteessa. Sen kanssa nyt yritetään löytää se eteen liikkuminen tuntumalla. Se on täysin tyhjä edestä ja kun otan ohjat käteen se pysähtyy. Voin sanoa, että Vinski, alle kymmenen kertaa ratsastettu kolmevuotias, liikkuu paremmin, kuin se 6-vuotias. Kaikkea ne "ammattilaset" saavat aikaan.

Se, että joku vieras käy välillä kyydissä, auttaa myös hevosen pääsääntöistä ratsastajaa näkemään asioita uudessa valossa. On myös hyvä nähdä oma hevonen maastakäsin välillä. Nähdä, miten se kulkee. Läpiratsastaja voi myös selästä sanoa, mitkä asiat olisi hyvä huomioida ja miten ongelmilta vältytään. Suurin osa hevosista on vain taloudellisilla asetuksilla, eivätkä viitsi antaa itsestään ihan hirveästi irti.

Kuva: Saija Laaksonen

Säännöllisesti valmennuksissa käymisellä on myös etunsa. Virheet huomataan ajoissa ja ne on helpompi kitkeä pois. On pitkä ja kivinen tie korjata selkärankaan juuttunutta tapaa. Vaaditaan todella paljon työtä ja viitsimistä itsensä kehittämiseen. Kukaan ei yksin kentällä pyörimällä kehity taitavaksi.

Tuli hieman sellainen déjà-vu tästä kirjoituksesta. Olen saattanut aiheesta kirjoittaa ja puhua aikaisemminkin. Edelleen pidän tätä asiaa tärkeänä.

Kuva: Saija Laaksonen

Seuraava Anna Blomgrenin valmennuskin on tiedossa! Se on toukokuun toisena viikonloppuna, jee! Ensi viikolla potkaistaan kisakausi käyntiin. Ensin Jokerin kanssa käydään naapurissa harjoituskilpailussa helppo C:n rata ja Vican kanssa sitten lauantaina helppo A:n rata. Mahtavaa, tätä on odotettu!

Mikäs tässä, sano Ritari Ässä

Ei parane liikaa alkaa hehkuttamaan, mutta kisakauden avaus on 28.4. Yleensä, jos laatii suunnitelmat, ne tuppaavat muuttumaan erinäisistä syistä. Toivon todella, että Vica on tuolloin kunnossa ja päästään starttaamaan luokka. Ilmottauduin helppo A:2, kiva pitkä rata, missä ehtii ajatella. Tamma on muutoin ollut aika kiva ratsastaa. Se on työskennellyt mielellään.

Kuva: Saija Laaksonen

Jokerin kanssa kyllä otetaan vähän varaslähtöä. Mennään naapuritallin harjoituskilpailuihin c-merkin kouluohjelmaan. Jokeri on kehittynyt aivan valtavasti ja kunhan kenttä sulaa kokonaan päästään harjoittelemaan laukkaa. Sillä on minusta hyvä ja tahdikas laukka, mutta se vaatii vielä paljon voimaa ja tasapainoa. Vaan on se niin hieno ja kiva! Jenni on käynyt Jokerin kanssa ahkerasti tunneilla, että eiköhän me kesällä päästä jo ihan oikeisiin kisoihin. Olen asettanut tavoitteeksi sen kanssa yli 65% helppo B-luokasta.

Vinski kulkee kiltisti ratsastaja selässä. Kunhan kenttä tosiaan sulaa, päästään sen kanssa menemään askellajit läpi. Se riittääkin sille tälle keväälle. Laitumien jälkeen sitten nopea kertaus, tiedä sitten onko se minun kanssani vai jonkun muun! Siitä joku kyllä saa todella kivan ponin. Minun Facebook-profiilistani löytyy julkinen kansio, missä on Vinskistä kuvia, saa käydä ihailemassa!

Tillinkäinen odottaa ruunausta. Ruunauksesta toivuttuaan aletaan sen kanssa valjaisiin ja suitsiin totuttelu. Tämä ei ole kaikista kaunein hetki hevosen elämässä. Harva vuotias on komea tai kaunis näky talvikarvassaan ja hontelossa olemuksessaan. Mutta luotan, että hän saa jalomman muodon, kunhan vanhenee.

Kuva: Saija Laaksonen

Vican ja Tannin rankka viikko

Minunhan ei pitäisi valittaa. Vica on joutunut kokemaan aikamoisen operaation viime viikon torstaina. Laitan operaatiosta pari kuvaa ihan kirjoituksen loppuun, jotta herkempien lukijoiden mielet eivät vaurioidu.

Vican pimpero operoitiin. "No tota joo, nythän tänne menee kaikki oravaa pienemmät", sanoi eläinlääkäri, kun kurkkasi Vican hännän alle. Vica on siis vetänyt ilmaa römpsän kautta. Vaiva on ollut sillä läpi elämänsä, mutta viime viikkoina se tuntui pahenevan. Ja jos oletan sen suorittavan täysillä minun tulee pitää huoli, että sillä on mahdollisuus tehdä niin.

Tämä operaatio on ennemminkin sääntö kuin poikkeus ravureilla. Kai tätä ratsuillekin tehdään. Rutiinilla ainakin eläinlääkäri operaation hoiti. Toivon, että laukkaa saadaan nyt kunnolla työstettyä, kun ei ole ilmapalloa jalkojen välissä. Homma oli nopeasti ohi, eikä siitä tullut saikkua.

Kuva: Saija Laaksonen

Viime viikonloppuna oli Anna Blomgrenin valmennukset! Saija pääsi kuvaamaan, onneksi! Minua hieman jännitti, että miten meidän käy. Ekana päivänä käytiin ihan perusasioita läpi. Kuten, miten hevosen tulee reagoida apuihin, kuinka se taipuu koko kropan läpi... Eli perusasioita, joihin koko tämä homma perustuu. Ja saatiinkin Vica pelittämään hienosti. Työskenneltiin pääasiassa ympyrällä.

Kuva: Saija Laaksonen

Sunnuntaina jatkettiin. Nyt tiesin jo, miten verryttelen Vican, joten oli helpompi jatkaa ja edetä harjoituksissa. Katsottiin, että avut olivat läpi. Ja siirryttiin avo- ja sulkutaivutuksiin. Koko ajan pidettiin huoli eteenpäinpyrkimyksestä, temmosta ja tahdista. Ja voi pojat, mitä pätkiä sieltä saatiin!
Mahtava fiilis.

Kärtsy tuli pitämään meille valkkua keskiviikkona. Tamma vaikutti hieman flegmaattiselta. Joten Vica saa pitää nyt minipalautteluloman. Torstaina vielä kyllä ratsastin sen kunnolla, ettei vahingossakaan sille jää luulo, että laiskottelemalla pääsee lomille. Eilen käytiin metsässä pyörimässä ja tänään se sai ihan kokonaisen vapaapäivän. Pidän todella harvoin sitä kokonaan liikuttamatta, mutta se vaikutti siltä, että kaipaa nyt totaalinollauksen. Huomenna vesimatolle ja maanantaina kokeilaan uudelleen, miltä se työnteko oikein tuntuu.

Kuva: Saija Laaksonen

Itsehän painin selkäongelman kanssa. Minusta tuntuu, että siellä on mojova nikamalukko, mutta osteopaatti oli eri mieltä. Hänestä siellä on pieni, mutta tiukka jumi. Hän väänteli ja käänteli. Sai jonkin lukon auki, venytti lihaskalvoja. Kyllä, sattui niin maan perkeleesti. Vähän teki mieli lyödä häntä. Lopuksi sain kymmenkunta akuneulaa selkään ja loppuvenytyksiä. Hän antoi ohjeeksi vähentää paskanlappausta tai muuttaa työtapaa, joo'o. Helpommin sanottu, kuin tehty! Katsotaan vaikuttaako tämän päivän käsittely vai kokeilenko vielä esimerkiksi kiropraktikkoa ja toista osteopaattia. Noista Saijan ottamista kuvistakin näkee selän ongelman, en saa sitä suoraksi. Ranka ei vaan liiku!

Ja lopuksi Vican alapääkuvat. Römpsä ommeltiin siis niin pieneksi, että sieltä tulee virtsa pihalle, mutta oravat eivät pääse jemmaamaan pähkinöitä enää sinne.

Vican rönttönen

Kevät! (Sisältää myös mainontaa)

Kevät alkaa olla jo käsillä. Se tietää, että kesä on ihan kohta täällä! Minä pidän kesästä.

Tulevana viikonloppuna meillä on Vican kanssa Anna Blomgrenin valmennus. Odotan sitäkin kovasti. Uskon saavani sieltä taas paljon uutta ja monia ahaa-aivan-oivalluksia. Ollut niin kiireistä, pää viidentenä jalkana juoksemista, etten ole ehtinyt hätyyttämään meidän omaa valmentajaakaan. Päivien pidentyessä oma jaksaminen paranee, joten eiköhän me kohta olla taas kaksi kertaa viikossa valkuissa.

Minusta kaikkien olisi syytä käydä tunneilla/valmennuksissa. Ja mikä ero noilla kahdella on? Itse en oikeastaan nää termeillä eroa. Käymme opetuksessa oppimisen vuoksi, korjataan virheitä ja pyritään uusien virheiden minimointia. Kaikilla meillä on omat heikkoutemme. Ne pitää pystyä tiedostamaan, jotta niitä voi korjata. Yksin ratsastamisesta tulee helposti ratsastelua ja virheiden määrä kasvaa. Opituista huonoista tavoista on vaikea päästä eroon. Vaatii satoja ellei tuhansia toistoja, jotta uusi tapa jäisi selkärankaan ja tulisi sieltä automaattisesti.

En usko, että kaikkia ratsastajia saa samaan muottiin jo ihan pelkästään meidän erilaisten ruumiinrakenteiden vuoksi. On löydettävä jokaisen oma tyyli ja tapa. Sovellettava. Katsottava, että ratsastaja häiritsee mahdollisimman vähän hevosta.

Viime valkusta. Kuva: Saija Laaksonen

Vinski-poni aloitti eskarin! Olen käynyt nyt kaksi kertaa kyydissä. Ekalla kerralla harjoiteltiin vain selkäännousua, tokalla kerralla käveltiin taluttajan kanssa ympäri kenttää. On se vaan niin kiva poni. Ajattelin, että se omaan dramaattiseen tapaansa olisi tehnyt jonkinlaisen shown, mutta ei. Selkäännousuharjoituksessa se seisoi todella kiltisti paikoillaan, eikä liikkeelle lähdössäkään ollut mitään ongelmaa. Tästä se lähtee!

Vincentiiiiiii <3 

Vicalla on tänään operaatio perän ompelu. Se on alkanu vetämään ilmaa sisäänsä. On se varmaan sitä ennenkin tehnyt, mutta nyt se on selkeästi lisääntynyt. Ompelu tehdään siksi, että vältytään ikävältä ilmapallotunteelta sekä kohtutulehduksilta. Katsotaan saanko siitä vielä iltapäivän jälkeen jotain kerrottavaa lisää. Ravureilla tämä operaatio taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Ehkä Vica on sydämeltään juoksija!

Ja lopuksi. Saija teki minun yritykselleni mahtavat mainokset!

On sitä ilmoja pidelly...

Aika tasaista puurtamista ollut viime päivät. Ei oikein ole mitään, mistä kertoa. Tai tuohtua. Säästähän voi aina rupatella.

En pidä pakkasista. Kyse ei ole ainoastaan kylmyydestä. Vaan siitä, että kaikki tuntuu hankalammalta. Iho on kamalassa kunnossa. "No rasvaa sitä". No rasvaan, rasvaan. Kolmesti päivässä ja silti yöt on melko hankalia, kun herään raapimaan. Yhhyyh.

Vica on ollut hyvä. Kopkop. Toivotaan, että myös pysyy kunnossa. Siitä otetaan tiistaina verikokeet, jotta nähdään, että kaikki on myös sisäisesti ok. Ilmoittauduin siis sinne Anna Blomgrenin valmennukseen maaliskuussa. Kivaa! Kaksi tiukkaa tuntia, tehokasta vääntöä, uutta näkökulmaa ja varmasti paljon uutta!

Olen myös pohtinut termiä "ammattilainen". Mikä tekee ihmisestä ammattilaisen? Tekeekö tutkintotodistus ammattilaisen? Toisille tuntuu olevan tärkeää se, että jostain mappi ö:stä löytyy tutkintotodistus. Onhan se tietysti hienoa, että jaksaa käydä koulua ja kouluttautua, mutta käytännön aloilla pelkkä teoriassa osaaminen ei riitä. On tässä tullut nähtyä ammattilaisia ja "ammattilaisia". Minä en väheksy koulutusta, arvostan sitä. Mutta pelkkä todistus ei tee ammattilaista, vaaditaan myös kokemusta. Osattava soveltaa oppimaansa käytäntöön.

Olen useasti miettinyt hevosalan tutkintoja. Minulla ei ole koulutusta tälle alalle. En ole käynyt pedagogisia kursseja, en remonttilinjaa, en loppuun asti hevosenhoitajan tutkintoa... Silti teen noita kaikkia. Ja nautin siitä. Kaikki asiakkaani tietävät, ettei minulla ole alan koulutusta, enkä oleta sitä omilta valmentajiltakaan. Ehkä jonain päivänä minulla on aikaa ja rahaa suorittaa tälle alalle vaadittava/toivottava tutkinto.

Uskon myös, että opettamisessa on todella pitkälti kyse henkilökemioista. Ymmärryksen pitää olla molemminpuolista. Jos et ymmärrä opettajaasi, miten voisit kehittyä? Täytyy uskaltaa sanoa ja kysyä, pitää voida luottaa.

Se, ettei minulla ole tutkintoa tälle alalle ei tarkoita sitä, ettenkö kehittäisi itseäni. Käyn säännöllisesti valmennuksissa, erilaisilla valmentajilla. Hankin omatoimisesti tietoa, käyn itseäni kiinnostavilla luennoilla.

1.10.16

11.2.18

Valmennus

Meillä oli eilen Vican kanssa pitkästä aikaa valmennus. Taukoa tuli hammasvaivaepäilyjen ja koutsin Hollannin retken vuoksi. Eihän tässä oikeasti ollut, kuin pari viikkoa väliä, mutta tuntui aika pitkältä ajalta. Kisakauden startin lähestyessä valmennuskerrat tuplaantuu. Vica on ollut parhaimillaan, kun ollaan päästy kahdesti viikossa valvovan silmän alle.

Kuva: Saija Laaksonen

Saija oli meitä eilen kuvaamassa ja oli kiva kuulla myös häneltä, että tekeminen näytti helpolta. Ei mitään ylimääräisiä kanakohtauksia, tasaista suorittamista. JES! Ollaan siis jotain saatu aikaan. Tekeminen helpottuu koko ajan, kun Vica saa voimaa. Ei ole helppoa kulkea minuutti tolkulla koottuna. Vaati aika hitokseen paljon lihasta. Oikotietä onneen ei ole.

Suunnitelin myös osallistuvani seuraavaan Anna Blomgrenin valmennukseen, mikäli siellä on tilaa. Katsotaan toteutuuko suunnitelmat.

Kuva: Saija Laaksonen

Tällä viikolla onkin myös Jokerin kanssa enemmän hommia. Siitä vielä myöhemmin lisää! Mantan kunto on noussut huomattavasti. Kyllä tuo pellolla hangessa työskentely on tehokasta. Siellä aloitettiin myös Joken kanssa tämä viiden päivän ratsutusputki. Ylimääräiset höngät pois niin jaksaa paremmin keskittyä työntekoon.

Pikkulauantai

Pikkasen tekisi mieleni tanssahdella!

Vica käytetty Porvoossa klinikalla. Ensin kunnon känni ja sitte otettiin kuvia. Otettiin sivulta ja viistosta ja uudelleen viistosta. Ja ei, ei sieltä löytynyt sudenhammasta. JES! Se tarkoittaa, että ei tule mitään sairaslomaa vaan harjoitukset jatkuu.

Vicalla on kuolaimesta aiheutunut trauma. Siinä on liikaluuta. Sitä on siis joskus otettu liian kovaa suusta kiinni ja siitä on aiheutunut luun ärtyminen. Enää se ei vaivaa. Ja voin taas olla rauhallisin mielin.

Tuija ehti katsoa vähän minun ja Vican perään eilen, kun olin ratsastamassa. Ja kääk. Hän laittoi minut ratsastamaan. Hän neuvoi, kuinka ratsastan hevosen paremmin. Kuulostaa helpolta, mutta hankalaa oli. Tuija-parka sai äänensäkin aivan käheäksi, kun joutui jatkuvasti korjaamaan minun virheitä. Kyllä tuli taas paljon ajateltavaa. Mutta tästä on hyvä jatkaa ja pohtia omaa ratsastusta ja sen vaikutusta hevoseen.

Meille molemmille tuli hiki...

Vaihdoin puhelimenkin. Pakon edessä. Nyt on käytössä sellainen vehje, jolla on jopa mahdollista päivittää Instagramia! Minut löytää nimellä tannivaan. Ja antakaa armoa, opettelen vasta. 

Tilliskin kasvaa kovaa vauhtia. Hänestä on tullut niin iso poika. Saa kohta ihan isojen poikien riimunkin päähän, kun tuo pony-koko alkaa jäämään ahtaaksi.

Muuta merkittävää ei vielä tällä viikolla ole tapahtunut. Huomenna menen hoitamaan Iiriksen koiraa iilimadoilla. Koitetaan olisiko niistä apua vanhan koiran nivelille. Uskon ainakin, että nivelten liikkuvuus paranee.

Ja taas mennään...

Hetken jo kuvittelin, että päästään ihan ajoissa starttaamaan kisakausi. Eipä taideta vielä pitää mitään kiirettä. Vicalla oli hammaslääkäri maanantaina. Eläinlääkäri Katja Lappalainen tuli käymään tallilla, töräytti Vicalle kunnon päiväkännin ja rupesi tunnustelemaan sen suuta.

"Täällä vasemmalla tuntuu joku möykky..." Yhhym ja vai niin. "Se on luultavasti puhkeamaton sudenhammas". Just, tämähän tästä nyt vielä puuttuikin. Muutoin hampaat oli ihan hyvässä kuosissa. Pieniä piikkejä tuntui, mutta ne oli nopeasti hoidettu pois. Soitin heti seuraavana aamuna ajan klinikalle ja sinne päästään ensi viikon keskiviikkona. Mikäli siellä on sudenhammas niin se otetaan tietenkin pois. Kankikuolain tulee suoraan sen päälle. Tieto lisää tuskaa.

Lappalaisen käynnin jälkeen olen miettinyt kaikkia niitä kertoja, kun olen tehnyt napakamman pidätteen tai jäänyt hitaaksi kädellä... Voi tamma-parkaa. Toivottavasti se ei ole aiheuttanut mitään älytöntä kipua, ikävältä se on varmasti tuntunut. Ei se ainakaan ole kättä vastustellut, mutta tiedä sitten, onko sekin vaan nöyrää asennetta. Lappalainen sanoi, että on myös mahdollista, että Vican leuka on joskus saattanut murtua ja tehdä siihen kohtaan arpikudosta. Ensi viikolla olen taas viisaampi.

Toinen asia. Satula. Meinaa mennä hermo. Ostin uuden satulan viime heinäkuussa ja se sopi hyvin. Jostain syystä se on alkanut kallistua oikealle. Se topattiin ihan vasta ja edelleen se meinaa valua oikealle. Satulakaupoille taas. Jippii. Ostakaa hyvä, vastatopattu koulusatula. Ihan on edullinen.

Tällästä tällä kertaa. Matka jatkuu.

Se pelittää!

Case Manta.

Minna soitti minulle jokunen kuukausi takaperin ja kysyi voisinko auttaa heidän juoksijatamman kanssa. Mietin, että onko minusta kuntouttamaan ravuria, minkä olisi tarkoitus palata takaisin radoille. Tuntui, että Minna oli jo hieman luovuttanut tamman kanssa, ja mietin, että en minä sitä ainakaan pilata voi. Minulla ei heti ollut tilaa tallissa, joten jouduttiin pari kuukautta odottamaan.

Meillä joutuu sietämään kakenlaista

Manta muutti meille syyskuun lopussa. Kuvittelin, sen olevan samanlainen, kuin Lotta ja Jannu. Ei. Ei ollut. Tämä pieni tamma on todella herkkä. Sitä ei pakottamalla sorvata mihinkään. Olen tehnyt sen kanssa asioita todella hitaasti ja rauhallisesti. Ensin opeteltiin rentoutumaan, rakennettiin luottamusta. Ensimmäisen kerran, kun vein sen kentälle se hikoili itsensä aivan läpimäräksi. Johho, aloin pikkuhiljaa ymmärtämään työn vaativuuden ja määrän.

Mantan etukaviot olivat myös olleet jo jonkin aikaa työn alla. Edellinen kengittäjä ei joko ymmärtänyt, mitä toivoin kaviolle tehtävän tai sitten hän ei vaan uskaltanut ottaa varvasta lyhyemmäksi. Onneksi on Milla. Milla hoiti Mantan kaviot sellaiseksi, kuin toivoin. Onni on järkevä omistaja, joka luottaa siihen, mitä sanon sekä kengittäjä joka ymmärtää, miltä kavion tulee näyttää!

Hierojakin kävi Mantaa hoitamassa, mutta lihakset olivat niin syvältä jumissa, ettei niitä sillä käsittelyllä saatu auki. Koko ajan sen kanssa on tehty rauhallisia harjoituksia maastakäsin, jotta lihakset alkaisivat taas tottua rasitukseen ja pää pysyisi kasassa. Minna soitti muutama päivä sitten, että Mantalle on varattu NCS-kylmähoito. Yhhym. Ja mikähän se tämä on? Siinä "ammutaan" nestemäistä hiilidioksidia suoraan lihaksiin. Tahtoo sanoa, että lihakseen aiheutetaan termoshokki. Ero oli jo ensimmäisen hoidon jälkeen merkittävä! Jännittävää, en ole aikaisemmin nähnyt, kun tälläistä hoitoa tehdään.

Manta hoitoa saamassa

Hoidon tekijä on myös pätevä kuski, joten sovittiin, että hän kokeilee Mantaa kärryjen eteen. Tänään oli se päivä, kun koitettiin. Ja pelkkää kehua tuli! Myös Minna oli katsomassa tammaa ja hämmästeli muutosta. Ei olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut, että Manta hakeutuu ihmisen luokse, odottaa ja malttaa, kävelee ja hölkkää rennosti. On tuo pieni tamma vaan niin mainio! Mikäli kaikki menee hyvin, eikä mitään isoja haavereita satu, olisi tarkoitus saada Manta starttiin keväällä. Vaaau! Minä olen kyllä varma, että tamma nähdään vielä radoilla.

Seuraavaksi aloitetaan kunnon kohotus. Sekin tehdään varovasti ja hevosen ehdoilla. Tässä ei auta hosua nyt. Kuulumisia kerron taas, kun ollaan päästy kunnolla tekemään töitä. Ihana tamma!

Kiitos, Minna ja Marko luottamuksesta!

Manta pari kuukautta sitten

Avoin kirje meidän Valmentajalle

Kävin jo joitain vuosia sitten ensimmäisen kerran Kärtsyn valmennuksessa ponilla. Hän teki minuun suuren vaikutuksen. Edettiin ratsukon ehdoilla, ei tehty jotain tehtävää, koska niin oli suuniteltu. Ratsuni oli tuolloin melko raaka ja tehtävät sovitettiin tason mukaan.

Tavattiin pari vuotta sitten uudelleen. Kärtsy oli Keravan Horse&Riderissa puhumassa jalostuksesta. Silloin olin ihan vaan puhtaasti kiinnostunut asiasta. Olihan minulla suunnitelmissa joskus saada oma varsa tehtyä, mutta tilanteet muuttuu. Divan diagnoosin jälkeen sain Kärtsyltä paljon vinkkejä ja neuvoja orin valintaan. Hän myös tuki ja neuvoi, tässäkin asiassa!

Käytiin hakemassa kehuja

Kun Vica oli saatu siihen kuntoon, että oli jotain tolkkua alkaa valmentautumaan, lähdettiin Kärtsylle kylään. Voi, voi, voi... Olisi hauska tietää, mitä valmentajan mielessä tuolloin liikkui. Vica kiiti, kuin viitapiru. Turpa katossa ja selkä niin notkolla, että maha viilsi maneesin pohjaa. Saatiin kuitenkin tulla uudestaan. Ja mehän tultiin. Tämä oli toukokuu 2016.

Saman vuoden lokakuussa startattiin meidän ekat kisat. Harjoitukset tosin, mutta siinä oli jo tekemisen meininkiä. Eikä suorituskaan ollut mistään oppikirjasta, mutta kokemus sekin. Talvi treenattiin, keväällä jatkettiin kisaamista ja valmentautumista. Saavutettiin tavoite, mitä en olisi uskonut. Asetettiin vielä korkemmat tavoitteet ja vuodessa Vica nostettiin heC-tasosta heA-luokkiin! Muistan, kun alettiin puhumaan kokoamisesta, laukan tahdista, keskiravista... Ja kun nuo kaikki saatiin siitä tammasta kaivettua esiin. Voi pojat. Mahtavia fiiliksiä.

Kuva: Saija Laaksonen

Viime marras-joulukuussa alkoi kuitenkin taas vaikeudet. Laukka tyssäsi täysin ja kaikki tekeminen oli hankalaa. Pelkäsin, ettei Vica tule kestämään heB-tasoa vaikeampia luokkia. Kärtsyn avulla sain Vican erityisen taitavalle eläinlääkärille. Kyllä. Eläinlääkäri roudattiin Saksasta Suomeen hoitamaan hevosia. Hän piikitti Vican selän ja sitten taas odoteltiin.

Palautetta...

Piikityksestä on nyt kuukausi aikaa. Ja Vica alkaa olemaan taas iskussa! Vaikuttaa siltä, että piikitys auttoi ja päästään jatkamaan kohti kisakautta.

Viime perjantaina meillä oli valmennus, jossa jotenkin ymmärsin, mitä "ympärillä istuminen" tarkoittaa. Sain Vican ylös ja koottua hetkittäin. Vielä ei voi kovin pitkiä aikoja vaatia, mutta se tunne, kun ymmärrät, että hevonen alkaa kulkemaan rehellisesti oikein päin. Ja tekee sen kaiken vielä mielellään ja helposti! Eilen ja tänään Vica on ollut aivan supermahtava. Taas teki mieli pillittää, kun tamma laukkasi. SE LAUKKASI! Ilman kiukutteluja, kauniisti ja pyöreästi.

Kiitos, Anne-Mari, että olet jaksanut tukea ja tsempata, potkia perseelle, opettaa ja neuvoa!